Elisabeth
Vaikka ompeleminen ja konekirjonta ovat tälläkin hetkellä suosikkejani käsitöistä, välillä on todella hauskaa tehdä jotain aivan muuta. Muutama viikko sitten vietimme siskoni polttareita, ja teimme sinne toisen siskon kanssa tilaisuuteen sopivat rintakorut kaikille osallistujille.Tarvittiin mm. metreittäin satiininauhoja, viskoorinyöriä, rintaneuloja, ompelulankaa ja tehokasta liimaa, ja tietysti kärsivällisyyttä. Vaikka teimme sarjatyötä, näihin sai kulumaan aikaa yllättävän paljon. Halusimme tehdä ruusukkeisiin morsiamen kuvan, ja se onnistui liimaamalla yksinkertaisiin puunappeihin valokuvan ja lakkaamalla sen askarteluliikkeestä löytyneellä aineella.
Ensin teimme ruusukkeen osat valmiiksi, ja yhdistimme ne ompelemalla. Taakse ommeltiin rintaneula, ja sitten liimasimme etukäteen lakatun kuvanapin ruusukkeen päälle. Nappi kierrettiin vielä viskoosinyörillä ja koristeeksi ripustettiin tuollainen pieni, metallinen koru.
Ruusukkeita syntyi kuusitoista, omani oli kuvaa otettaessa jo käytössä. Tarkoituksena oli valita koruun arvokkaalta näyttävä kuva, ja siinä kyllä onnistuimme: todella moni on tullut kysymään minulta ja muiltakin siskoilta, kuka korussa on, ja moni on veikannut jotain kuninkaallista. Siskoani onkin kutsuttu Elisabethiksi, joten sehän sopii hyvin.
Ihanat! Mistä hankitte välineet? Pakko kokeilla itsekkin samantyylisiä, kiitos ideasta! <3
VastaaPoistat. Joanna
Hei Joanna!
PoistaSatiininauhat ja -nyöri, Gütermannin tosi hyvä tekstiililiima ja ompelulanka jne. Tikatasta, korulukot ja nuo metalliset korut Sinellistä. Näissä oli aikamoinen väkertäminen, mutta ehdottomasti vaivan väärti. Kiva, että tykkäät.
-Karla