Näytetään tekstit, joissa on tunniste cutwork. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cutwork. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. elokuuta 2012

Pikamekko

Hyvän ystäväni häitä juhlittiin kesäisenä lauantaina, ja tapojeni mukaisesti oma juhlamekkoni ei ollut valmiina edellisenä iltana, tässä tapauksessa en ollut edes aloittanut kankaiden leikkaamista. Halusin tehdä aiemmin tuliaisiksi saamistani silkkikankaista yksinkertaisen mekon, jonka pääntielle kirjoisin (taas) cutwork-leikekirjontakuvion.


Kuviossa on viisi lehteä, jotka asettuvat kauniille kaarelle ja ovat täydelliset yksinkertaisen asun koristukseksi. Idea tästä mekosta oli ollut mielessäni jo pitkään sekä kangas valmiina, mutta perjantaina kello 20 tilanne näytti tältä:



Tein lakanakankaasta mallin erään vanhan mekkoni mukaisesti, ja lähdin sovittamaan protoa päälleni. Mallimekko oli olkaimeton, mutta halusin tähän mekkoon olkaimet, joten jatkoin "kaavoja" sopiviksi. Aluksi pidin työtä sovitusnukkeni päällä, mutta tarkemman sovituksen tein suoraan päälleni ystävän avulla. Omaan selkään kun on melko haastavaa tehdä nuppineulauksia tai merkintöjä.. Onneksi työvaiheet olivat itselleni melko selkeät, joten ompelu eteni hurjaa vauhtia, mutta kuitenkin niin, että olin tyytyväinen työn jälkeen. 

Ensin leikkasin kankaat proton mukaan, huolittelin kappaleet, ompelin etu- ja takaosan muotolaskokset sekä olkasaumat (toinen olka jäi auki kirjontaan saakka), ompelin sivuun pitkän piilovetoketjun ja toisen sivusauman kiinni ja kirjonnan jälkeen käänsin kädentiet sekä pääntien yksinkertaisella päällitikkauksella. Helmaa en ehtinyt kiireessä pikeeraamaan, joten käytin siinä apuna silitettävää pikapaltetta.




Kun mekko oli lähes valmis (pääntie ja kädentiet huolittelematta ja helma kesken), kiinnitin työn liimasprayn avulla kirjontakehälle pingotetulle tukikuidulle, ja laitoin koneen tekemään kuviota. Tukimateriaalina leikekirjonnassa käytin taas Inspiran Aqua Macig-kuitua, josta pidän kyllä todella paljon. Kiireen takia oli todella helpottavaa, kun kuidun sai pois suihkuttamalla työn päälle vettä, eikä sitä tarvinnut kastella täysin. Kirjonta valmistui noin tunti ennen lähtöä juhliin.


Mekosta tuli kaikesta kiireestä huolimatta todella onnistunut. Kuviosta tuli siisti ja antoi riittävästi ilmettä muuten todella yksinkertaiseen mekkoon. Alunperin olin miettinyt, että kirjoisin yksittäisiä lehtikuvioita mekon helmaan, mutta en halunnut (ainakaan kesäksi) vuorittaa mekkoa, jottei siitä tulisi liian tukala, joten ilman vuoria en halunnut tehdä siihen "reikiä", joiden kanssa pitäisi varoa illan aikana. Vaikka harvoin esiinnyn missään mekko päällä, tämä asu pääsee varmasti useamminkin käyttöön.



maanantai 6. elokuuta 2012

Cutwork -kukka rinnassa


Osallistuin viikonloppuna juhliin, joissa pukukoodina oli kukallinen asu/kukka rinnassa. Vaatekaapistani ei löytynyt mitään kukallista, joten sain hyvän syyn testailla suosikkikuvioitani, eli cutwork- leikekirjontakuvia. Kirjontakokoelmassa 441 creative CUTWORK on sekä isoja että pieniä kuvioita, ja niitähän voi vielä yhdistellä oman maun mukaan. Valitsin melko yksinkertaisen ja pienen kukan, jotta se sopisi suunnittelemani, hyvin pelkistetyn tunikan rintaan.




Peruskaavani ovat jossain hyvässä tallessa, ja koska halusin kirjontakuvion olevan tunikan "juju", päätin tehdä hyvin yksinkertaisen työn hyödyntämällä valmisvaatetta. Materiaalina oli melko napakka puuvillatrikoo. Yksinkertaisimmillaan tunikan tai topin saa tehtyä nopeasti levittämällä sopivan vaatteen kankaan päälle, leikkaamalla saumanvarojen kanssa vaatteen ympäriltä, ja neulaamalla kappaleet yhteen. Sovitin sitten työtä ja merkitsin peilin edessä kohdat, joista halusin kaventaa, sekä pääntien ja kädentien kaaret. Lisäksi suunnittelin kukkakuvion sijaintia.



Kun etukappaleen muoto oli selvä, ryhdyin kirjomaan kuviota ennen tunikan ompelemista valmiiksi. Pingotin tukikankaan kehälle, käytin liimaspraytä ja painoin kankaan sopivalle kohdalle, peilin edessä tehtyjen merkintöjen mukaan. Kuvassa näkyy myös apuna käyttämäni nuppineulat, jotka kuitenkin poistin ennen kirjontaa.


Tein kuvion yhdellä värillä. Ensin kone teki kukan varret sekä tukitikkaukset leikattavia osia varten. Leikekirjontaneuloista käytettiin kahta erisuuntaista neulaa. Ennen viimeistä kirjontavaihetta työn alle laitettiin veteenliukeneva tukimateriaali, johon lehtiruodit kirjottiin. Käytin ensimmäistä kertaa Inspiran Aqua Magic -tukikuitua, ja pidin siitä erittäin paljon. Materiaali tuntuu aivan tavalliselta harsomaiselta tukikankaalta, mutta liukeni todella siististi veteen ja oli muutenkin helppoa käsitellä.




Kun kirjonta oli valmis, siistin nurjalta ylimääräiset tukimateriaalit sekä pesin Aqua Magic-kankaan pois. Työn päättely eli tunikan ompelu valmiiksi oli hyvin nopeaa: ompelin olka- ja sivusaumat saumurilla, ja käänsin huolitellut pääntien ja helman suoralla joustinompeleella. 

Tunika oli helppo ja nopea työ, valmistui yhdessä iltapäivässä. Haastetta olisi saanut esim. tekemällä asun venymättömästä kankaasta ja kaavojen mukaan, mutta tein vaatteen yksin ts. sovittaminen olisi ollut aika hankalaa, ja lopputulos näytti hyvältä näinkin. Tulen varmasti tekemään samanlaisia, helppoja yläosia jatkossakin, kuitenkin erilaisilla kuvioilla.

 

torstai 14. kesäkuuta 2012

Lintutyyny


Olen jostain syystä kerännyt viime aikoina ympärilleni paljon lintuaiheisia vaatteita, tauluja, koruja ja kodintekstiilejä. Linnut ovat usein hauskannäköisiä (hyvin yksinkertaisinakin) ja sopivat erilaisiin paikkoihin. Törmäsin Pfaffin kuviokokoelmaan Cutwork and more (443), jossa oli hieno lintuaiheinen leikekirjontakuvio, ja tietysti ihastuin siihen. Vaikka kuvio on suhteellisen pieni, n.13x22cm, päätin tehdä siitä koristetyynyn.

Lintukuvio on alarivissä, toinen oikealta
Leikekirjontaa olin kokeillut jo cutwork-koristetyynyn kirjonnassa, joten työvaiheet olivat tutut. Kuvion värilistassa näkyy punaisena, keltaisena, vihreänä ja sinisenä erilaiset cutwork-neulat. Kone neuvoo siis niiden vaihtamiseen samalla tavalla kuin langan värienvaihdot. Neuloja on erisuuntaisia, jotta niillä voi leikata minkä tahansa kuvion irti kankaasta.


Käytin kirjottavana materiaalina melko ohutta (1,5mm) askarteluhuopaa. Tuin kankaan paksulla tukikuidulla, jotta leikkuuneulat toimisivat hyvin. Ensin kone kirjoi irtileikattaviin lehtiin lehtiruodit, ja vahvisti kuvioiden reunat irtileikkausta varten. Sen jälkeen, leikkaava neula kerrallaan, kone nakutti lehdet irralleen. Lehdet voi halutessaan ommella takaisin koristeiksi valmiiseen työhön.


Kun lehtien aukot olivat valmiina, työn alle tuli kiinnittää veteenliukeneva tukikalvo, jotta lehtiaukkojen kohdalle tulisi tehtyä uudet lehtiruodit tavallaan tyhjän päälle. Tukikalvo kiinnittyi työhön harsintapistoilla, jotka kone teki koko kuvion ympäri.


Tämän vaiheen jälkeen jäljellä olikin "vain" kuvion kirjominen valmiiksi. Kuviossa tosin oli toistakymmentä tikkiä, joten se veikin hetken.. Kuvio on yksivärinen, joten kone sai tikata työtä rauhassa ilman värinvaihtoja, ja pystyin itse tekemään samalla muuta.


Kun kirjonta oli valmis, jäljellä oli työn siistiminen, veteenliukenevan kalvon peseminen pois lehdistä sekä irtileikattujen lehtien kiinnittäminen takaisin työhön. Samalla suunnittelin työn ompelemista valmiiksi tyynyksi. Tukikalvon liuottaminen pois onnistui todella siististi käyttämällä sumutepulloa: koko työtä ei tarvinnut kastella ja pelätä kalvon sotkevan huovan.


Nurjalta puolelta näkee hyvin työvaiheet ja käytetyt materiaalit: harmaa huopakangas on ensin tuettu mustalla tukikuidulla, ja cutwork- vaiheen jälkeen alle harsittiin veteenliukeneva, paksu kalvo. Tukikalvo oli  hieman kuvioita isompi, jotta sitä oli helpompi pitää aloillaan harsinnan alkaessa.

Sommittelin irtolehdet takaisin kuvion yhteyteen, ja kiinnitin ne vain parilla pistolla alareunoistaan kiinni, jotta ne erottuisivat tyynystä paremmin. Ompelin työhön "kehyksen" hieman tummemmasta huovasta, samoin kuin tyynyn toisen puolen. Vaikka tyyny ei ole kovin helposti pestävissä ts. ei oteta usein pois sisätyynyn päältä, ompelin tyynyyn piilovetoketjun.



Valmis työ on kyllä yksi onnistuneimmista ompelutöistäni. Vaikka kuvio oli valmis, sain tehdä työstä omannäköiseni materiaali- ja värivalinnoilla, sekä esimerkiksi lehtien asettelulla. Se onkin mielestäni tärkeää käsitöissä: vaikka käytettävissä on valmista materiaalia ja erilaisia ideoita, pidän siitä että työhön saa myös oman jälkensä ja voi olla varma, ettei toista vastaavaa tule missään vastaan.





tiistai 8. toukokuuta 2012

Cutwork -koristetyyny



Messuilla ja erilaisilla kursseilla näkemäni kirjontamallit ovat olleet mieleenpainuvia: olisipa aikaa ja taito tehdä jotain niin upeaa. Uudet cutwork- leikekirjontaneulat olivat kiehtoneet jo jonkin aikaa, kunnes päätin valmistaa jouluksi upean koristetyynyn. Cutwork Techniques #228 -mallistosta löytyi suorakaiteen muotoinen alue pieniä kolmioita, joista hyödynnettiin myös irtileikattu osa. Ensin kone kirjoi neliöiden ääriviivat, sitten leikkasi kolmiot irti, työn alle laitettiin tukikalvoa, kone kirjoi aukkojen päälle "verkon" ja viimeisteli reunat. Irtileikatut kolmiot piti ommella itse takaisin, verkon viereen.

Kuvassa yksi mallikerta ja ohjeet kirjontaan

Leikekirjontaneulat ovat kuin pieniä talttoja, jotka vahdetaan koneeseen neulan tavoin. Kirjontakone neuvoo neulojen vaihtamiseen, samoin kuin värinvaihdot. Neuloja on neljää eri mallia, jotta leikkauspintoja saa tehtyä useammassa suunnassa. Cutwork-kuvioita ei suositella muokattavaksi, jotta leikkuu”tikit” pysyvät oikeilla kohdillaan.

Inspiran leikekirjontaneuloja, kuva Pfaffin lisätarvikeluettelosta

Tein kuvion neljään kertaan melko paksulle, tummansiniselle villankaalle hieman violetimmalla kirjontalangalla. Kirjonnassa käytettiin tukena veteenliukenevaa Ultra Solvy- tukikalvoa, joten valmis materiaali piti vielä pestä. Sisätyyny on myös sininen, mutta kuviot erottuvat mielestäni riittävästi. Ainoa miinus työssä oli se, että villakangas oli vaatetuskankaaksi tarkoitettu, hieman väljäsidoksinen, joten irtileikatut kolmiot lähtivät vähän rispaamaan reunoista. Jos tekisin toisen tyynyn, houkutus on kyllä suuri, valitsisin napakamman huovan. Valmis tyyny oli kuitenkin tällaisenaan upea joululahja. Kirjotun tyynyn lisäksi virkkasin Drops Paris- puuvillalangasta perinteisen isoäidinneliön, ja taustaksi ompelin samaa villakangasta kuin cutwork-tyynyssä.