Näytetään tekstit, joissa on tunniste 6D Premier. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 6D Premier. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. lokakuuta 2015

Hauskaa halloweenia!


Kutsuin itseni syömään vanhempieni luokse, ja halloween -teeman mukaisesti päätin viedä tuliaisiksi parit ruokakaupasta bongaamani kurpitsat, tietty itse kaiverrettuina. Vaikka välillä tuntuu, että minulla ja perheelläni tulee kohta korvistakin kirjottuja pyyhkeitä ja tyynyjä, tein vielä kurpitsojen kaveriksi käsipyyhkeen, yllätys yllätys, kurpitsa-kirjontakuviolla koristeltuna. Tämä(kin) kuvio löytyi valmiina 6D Premieren valikoimasta, joten nappasin sen kokeiluuni. Koska minulla ei ollut kovinkaan montaa oranssia kirjontalankaa valmiina, päädyin hieman vaihtelemaan kuvion värejä, jotta saan omaa varastoani kulumaan. Kyseessä oli vain noin 70x70mm kokoinen kuvio, joten ei siihen paljoa lankaa kulunutkaan.


Vasemmalla alkuperäinen kuvio, oikealla pelkistetty versio


Kirjonnassa ei mennyt langanvaihtoineen puoltakaan tuntia, ja kuvio toimi hyvin: ainoastaan mustan reunatikkauksen kohdistus heitti hieman (kuvion oikeassa reunassa), mutta syytän siitä paksuhkoa pyyhettä, jossa kuvio nousi eikä tikkaus osunut siksi aivan reunaan. Tämä ei mielestäni onneksi pistä pahasti silmään, joten pyyhe päätyi mukaan tuliaispakettiin.


torstai 29. lokakuuta 2015

Vielä kerran vintagea


Opintoni ovat edenneet loppusuoralle ja vaikka valmistuminen häämöttää jo, riittää tekemistä vielä moniksi viikoiksi. Kaikenlainen harrastelu on jäänyt valitettavan vähälle, mutta onneksi edes pari kertaa kuussa tulee mietittyä ja tehtyä jotain kirjontaa. Valmistumiseni lisäksi myös joulu lähestyy uhkaavasti, mutta tapani mukaan paneudun siihen vasta viimeisellä viikolla - ja tällä kertaa minulla onkin luvassa kunnon joululoma, joka alkaa reilusti ennen aattoa.


Olin luvannut auttaa äitiäni tekemään ystävättärelleen lahjaksi vintage-tyynyn, jollaisia olenkin jo tehnyt useita, ja sovimme treffit eräälle arki-illalle. Työnjakomme toimii hyvin niin, että suunnittelemme kuviot yhdessä, valitsemme kankaat ja langat ja valmistelemme kirjonnan (viritämme koneen käyntiin ja kehän/kehät valmiiksi), jonka jälkeen minä vastaan kirjonnan valmistumisesta eli isoimpien kuvioiden osalla jatkan lankojen vaihtoa senkin jälkeen kun äitini on lähtenyt kotiinsa. Yleensä hoidan vielä ompelupuolenkin, eli esimerkiksi näissä tyynyissä ompelen vetoketjun ja sivusaumat, mutta nyt sovimme, että äiti vastaa tyynystä ja minä vain kirjonnasta. Hyvä diili!


En ole vieläkään kyllästynyt näihin vintage-kuvioihin, ja vaikka tyynyt on tullut tehtyä aika samalla kaavalla, pyrin vaihtelemaan niihin tulevia postileimoja tai -merkkejä, tai muita koristuksia. Viime kerroilla on kirjonut enemmän lintuja, mutta nyt äitini halusi kuvioon jonkun meri-teeman, ja 6D Premierin omista kuvioista löytyi valmis purjevene, joka sopi hyvin projektiimme. Hieman sommittelua, kuvioiden kokojen hienosäätöä, värinvaihdot ja kokonaisuus oli valmis. 


Koska työstä tuli melko iso (mitat ovat n. 40 x 50cm), kirjoin kuviot taas kolmessa osassa: ensin postimerkit ja -leiman, sitten osoitteen ja lopuksi veneen ja post card- tekstin. Laitoimme koko kankaan taustalle irtirevittävän tukikuidun, joten kehän siirtäminen oli tosi helppoa ja nopeaa, kun ei joka kerta tarvinnut leikata ja kiinnittää uutta tukikuitua.


Tällainen vintagetyyny tällä kertaa, montakohan näitä vielä syntyy?

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Onnea Kikka!

Isosiskoni Kikka täyttää vuosia, ja minun vastuulleni tuli tehdä tai hankkia onnittelukortti koko perheeltä, kimppalahjan kylkeen. Piirustustaitoni ovat hieman ruosteessa, joten mitäpä muutakaan olisin keksinyt kuin selata kirjontakuvioita läpi...


6D:n SuperDesign -kuvioista löytyi hauska piñata, jonka voi siis luoda haluamansa kokoiseksi. Valitsin pienimmälle kehälle, eli 80x80mm, piñatan ja lisäsin onnittelutekstin.


Kirjoin kuvion pienelle käsipyyhkeelle, jotta tällä "kortilla" olisi jotain käyttöäkin. Värit pidin melko samoina kuin mitä kuviossa alunperin oli, tietysti sillä varauksella, mitä sävyjä jemmastani löytyi. Kuvion alle tueksi sekä päälle laitoin veteenliukenevaa Inspiran Aqua Magic -tukikuitua. 



Tässä pyyhe kirjottuna ennen pesua... 


... ja pesun jälkeen valmiina. Huomenna vietetään synttärijuhlia toivottavasti hieman kesäisemmässä säässä, kun ollaan jo heinäkuussa. Mikäli Kikka käyt täällä kurkkimassa niin oikein hyvää syntymäpäivää tätäkin kautta!

  

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Koordinaatit kuntoon

Kesän mökkikausi alkoi osaltani juhannuksena, ja sateinen viikonloppu kului muun muassa uusia tekstiilejä ommellen. Siskoni uuden saunan pukuhuoneeseen oli hankittu vuodesohva, jolle haluttiin tehdä itse sopiva päällinen.  Koska sohva oli jo viety mökille, otin ompelukoneeni mukaan ja teimme päällisen siellä, jotta sitä saatiin soviteltua ompelun edetessä.


Kankaan leveys oli noin 140cm, joten reilu 160cm leveään sohvaan (plus alavarat) piti yhdistää kaksi pituutta kangasta. Kuvion kohdistaminen vei aikaa, mutta onnistui hyvin. Meillä oli silitysrauta mukana, muttemme käyttäneet sitä välisilityksissä (villakangas käyttäytyi muuten niin hyvin), ja alemmassa kuvassa näyttää siltä, että kohdistus olisi mennyt pieleen: sauma pitää vain silittää kunnolla auki, niin kuvio jatkuu todella siististi.



En raahannut kirjovaa ompelukonetta mukaan mökille, mutta siellä heräsi idea pienestä kirjontatyöstä, jonka äitini halusi päämökin eteiseen: mökin koordinaatit siististi kehystettynä. Kokeilin pitkästä aikaa 6D Premier -ohjelman ristipistosovellusta, ja sillä syntyikin aika helposti siistit fontit.


6D Cross Stitcher -sovelluksella voi valita esimerkiksi valokuvan, jonka mukaan tekee ristipistot, mutta kokeilin tällä kertaa täysin tyhjää pohjaa, johon aloin itse luomaan tikkejä. Karttasovellukseksta tarkistetut koordinaatit oli helppo kirjoa yksinkertaisiksi tikkukirjaimiksi. Kehän koko oli 120x120mm, ja reunoille jäi tyhjää tilaa.



Kirjoin kuvion hieman reilummalle kankaalle, sillä äitillä on kuulemma mökillä ylimääräisiä kehyksiä: ylimääräisen kankaan voi leikata sitten pois, kun kehyksen koko varmistuu.


Helppo ja yksinkertainen työ, mutta mielestäni todella onnistunut! Jopa kranttu lankoni näki kuvan tästä ja oli tykännyt, vaikkei ehkä kelpuuttaisikaan tällaista omaan mökkiinsä.. 



sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Sashiko Style


Olen ihastellut jo pitkään Pfaffin Sashiko Style -kirjontakuviokokoelmaa (468) ja suunnitelmissani on ollut kirjoa siitä jotain - en vain ole osannut päättää, missä työssä kuviot pääsisivät oikeuksiinsa. Teen todella harvoin mallitilkkuja oikeastaan mistään käsitöistä, mutta nyt päätin testailla kuvioita pellavalle ja kokeilla, josko tilkuista heräisi sitten idea isommastakin kirjontaprojektista näillä kuvioilla. 


Vaikka kuviokokoelman mukana tulleessa esitteessä näkyi kaikki tikkikuviot, pyörittelin niitä vielä 6D Premier -ohjelmassa ja pohdin, mitkä niistä olisivat suosikkejani. Muistan nähdessäni kokoelman ensi kertaa ihastuneeni erityisesti aalto- ja viuhkakuvioihin, ja ne näyttivät edelleen todella hyviltä. Keskimmäinen kuvio on kaikessa yksinkertaisuudessaan ehkä suosikkini, mutta päätin kokeilla hieman monimutkaisempia ensin: tuosta yksinkertaisesta aallosta kun on niin helppo päätellä, miltä se näyttää kankaalla. 


En halunnut (tällä kertaa) kirjoa tyynyä, vaikka kuviot sopisivat sellaiseen hyvin, vaan tein sinisestä pellavasta noin 22x22cm tilkut ja kirjoin tikkikuviot Gütermannin viskoosikirjontalangalla, sävyllä 643. Tikkikuvioiden koko on noin 18x18cm, joten tilkkuihini jäi vielä saumanvaroja. Tikkimääriltään kuviot vaihtelivat yllättävän paljon: kuvan ensimmäisessä kuviossa tikkejä oli yli 11 000, toisessa vain noin 3400 ja kolmannessa noin 6600.



Tilkuista tuli todella hienot, ja ne sopisivat vaikka tauluiksi ihan sellaisinaan. Olen kuitenkin jo pidemmän aikaa suunnitellut tekeväni vielä joskus isomman tilkkutyön, ja nämä kokeilut vain vahvistivat kiinnostustani tilkkuiluun. Reilut tilkut olisivat varmaan melko armolliset vasta-alkajalle, vaikka aivan varmasti innostuisin kokeilemaan myös jotain pienempiä tai vaikeampiakin tilkkumalleja. Luulenpa, että näistä syntyi nyt tilkkuprojektini ensimmäiset kaksi tilkkua ja jottei suunnitelmat taas unohdu vuosiksi kuukausiksi, otan tavoitteekseni saada tilkkutyöni valmiiksi tämän kesän aikana! Vielä kun osaisin päättää, että mikä projektistani oikein tulisi, mutta eiköhän vaikkapa tilkkupeitolle löydy aina käyttöä kotoa tai mökiltä. Kesälle on jo tiedossa muitakin isoja ompelutöitä, kuten mökille sohvan päällinen, mutta tällainen tilkkutyö voi olla hauska projekti tehdä pala kerrallaan ja suunnitella työtä eteenpäin sen mukaan minkälaisia paloja milloinkin tekee mieli tehdä.



lauantai 30. toukokuuta 2015

Onnea Jussi!

Rakas ystäväni Jussi saavutti huikean merkkipaalun elämässään ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi. Ystäväporukkamme, joka on ollut kasassa jo yli 10 vuotta, on kulkenut aikojen alusta asti nimellä "Posse", joten suunnitellessamme valmistujaislahjaa Jussille halusin yhdistää tämän nimemme lahjaan. Pakettiin päätyi komeat kukat ja lahjakortti, mutta varsinaisen onnittelukortin sijaan teinkin Jussille koristetyynyn. 


Harvoin tulee suunniteltua kovin isoja tekstejä, mutta tähän työhön fonttikoko oli jopa 70mm. Sydän on 6D Premieren SuperDesign eli ohjelman valmis kuvio.


Tein tyynyn napakasta, tummanharmaasta puuvillakankaasta, ja koska halusin kuvion keskelle tyynyä, merkitsin sen keskikohdan ensin ja kohdistin neulan siihen ennen kuin painelin kankaan kiinni kehän liimaspraylla käsiteltyyn tukikuituun. 


Ja varmuuden vuoksi vielä harsinnat, jottei kangas vaan liiku kirjonnan aikana...


Sydämeen kuului alunperin myös pieni valkoinen "kiilto", mutta katselin työtä kirjonnan ajan ja pidinkin yksinkertaisemmasta sydämestä enemmän. Valkoinen osa jäi siis kokonaan kirjomatta.


Valmista! Sisälle tuli napakka höyhentyyny, koko 40x40cm. Kehän ja kirjonnan koko oli 260x200mm ja mietin, että jääkö kuvio kovin pienen näköiseksi, mutta mitat olivat oikein hyvät.


Valmistujaisjuhlat ovat kiva tapa aloittaa kesä, olkoon sää mikä tahansa. Possemme kestää sadettakin, joten nyt nappaan paketit mukaani ja lähden juhlimaan. Onnea Jussi ja muutkin tämän kevään vastavalmistuneet!

torstai 30. huhtikuuta 2015

Viimeinen opiskelijavappuni

Syksyllä 2013 aloittamani opinnot ovat edenneet niin hyvää tahtia, että nyt uskaltanen todeta tämän vapun olevan viimeinen opiskelijavappuni! Kulunut kevät on ollut minulle kenties kiireisin ja haastavin ikinä, mutta siihen on myös kuulunut onnistumisia ja tiedossa on vielä lisää hyviä hetkiä ennen kesäkuun alkua.

Pari viikkoa sitten osallistuin alani opiskelijoille suunnattuun Best Seller Competition -myyntikilpailuun, joka meni osaltani erittäin hyvin. Kilpailumatkasta jäi käteen uusia tuttavia, ystäviä sekä arvokkaita yrityskontakteja, ja tietysti paljon hyviä muistoja. Halusin harvoin käyttämääni opiskelijahaalariin jonkun merkin tästä tapahtumasta, joten kokeilin tehdä kilpailun logosta kirjontakuvion.




Alkuperäinen kuva oli todella pieni, joten tein kirjontakuviostakin niin pienen, että siitä tulisi edes suht tarkka, ja se mahtuisi 80x80mm kehälle. Tein kuviosta myös pelkistetymmän, sillä 6D ehdotti kuvioon alunperin 20 väriä, mutta karsin värit neljään.



Kirjoin kuvion varmuuden vuoksi erilliselle tilkulle, jotta jos kuviosta ei tulisikaan hyvä, ei se olisi suoraan kiinni haalarissani. Jälki ei ollut siisteintä mahdollista, koska en lähtenyt viilailemaan tikkejä kovinkaan tarkasti, mutta kuvion tunnistaa kisan logoksi ja toisaalta näyttää hyvin käsivaraisesti tehdyltä. Näin se erottuukin nyt muiden, "valmiiden" merkkieni seasta paremmin. 


Nyt tälläydyn vappua varten: täällä Helsingissä aurinkokin näyttäytyy, joten puen haalarit vielä kerran, laitan päähäni aurinkolasit ja nappaan kainalooni pullon kylmää kuohuvaa. Oikein hyvää vappua!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Jatkoa pääsiäiselle

Yksi monista syistä pitää tämän blogin kirjoittamisesta on se, että näin minun tulee kerättyä talteen kuvia tekemistäni käsitöistä: välillä on kiva selailla vanhoja juttuja läpi ja ajatella, mitä kaikkea olenkaan muutaman vuoden aikana ehtinyt tekemään. Välillä käy toisaalta näinkin, että unohdan tehneeni esimerkiksi jonkun kirjonnan, ja vasta kameran muistia tyhjentäessä huomaan, että osa tekeleistä on jäänyt esittelemättä blogissa.

Pääsiäiseksi tekemäni pitsiset pääsiäismunat eivät jääneetkään ainoiksi tekeleiksi ennen mökkireissuamme, vaan tein vielä äitilleni ja siskolleni uudet pyyhesetit ennen lähtöä. Kuviakaan en ollut näköjään ottanut montaa, mutta esittelen nämä silti, vaikka sitten muistettavaksi ensi vuoden pääsiäisenä!





Husqvarna Vikingin Decorate for Easter -setistä löytyi kananmunanlämmittimien kirjontaan suunniteltuja kuvioita, joissa oli siis valmiina reunatikkauksetkin. Tein 6D -ohjelmassa niin, että poistin kuviokokonaisuuksista tikkaukset, ja kirjoin pelkät kanat ja tiput keittiöpyyhkeisiin. Alle laitoin veteenliukenevaa tukikuitua, jotta pyyhkeistä kuvioineen tulee käytössä mahdollisimman pehmeät.


Näihin kuviin oli jäänyt vielä harsintatikit, jotka ratkoin pois ja silitin pyyhkeet huolellisesti ennen käyttöä. Sekä äiti että siskoni saivat kaksi pyyhettä kumpikin. Suosittelen kyllä tutustumaan tuohon Huskun kuviokokoelmaan, nyt jo seuraavaa pääsiäistä ajatellen.




lauantai 31. tammikuuta 2015

Tikkihiiri

Tein jo pidemmän aikaa sitten Tikatan kirjontakurssilla omasta piirroksestani kirjontakuvion, jota en kuitenkaan ollut kirjonut mihinkään työhön. Hiiri on peräisin mummolleni tekemästä äitienpäiväkortista, ja harjoittelin tekemään omasta kuvasta sekä ääriviiva- että täyttötikkikuvion.



Olen ihastellut Pinterestissä erilaisia kirjottuja tauluja, jotka on kehystetty perinteiseen puiseen kirjontakehykseen ja halusin tehdä jonkin samankaltaisen, joten päätin viimein tehdä tikkihiireni kankaalle ja laittaa sen johonkin kodissani esille. Kirjoin kuviosta vain ääriviivat, sillä alkuperäiset värivalintani, sininen ja vaaleanpunainen, eivät nyt enää vaikuttaneetkaan niin yhteensopivilta...



Hiiri mahtui hyvin 120x120mm kehälle. Laitoin kehään kaksinkertaiset tukikuidut, sillä käyttämäni kangas oli melko ohutta.


Käytin kirjontalankana Gütermannin Cotton 30 -puuvillakirjontalankaa, ja huomasin heti kirjonnassa, että langankireyttä piti löysätä, aika reilustikin. Muutamat ensimmäiset tikit ehtivät hieman nostaa alalankaa, mutta en kokenut tarpeelliseksi purkaa ja aloittaa työtä alusta. Katsotaan ajan kanssa, alkaako nuo parit tikit ärsyttämään vai huomaanko niitä enää viikon päästä. Nurjasta tuli yllättävän siisti, vaikka kuvio oli itse tehty.


   
Lopuksi poistin tukimateriaalit ja silitin kankaan, ja pingotin sen puiselle kirjontakehykselle. Vanhemmillani taitaakin olla näitä raameja jemmassa enemmänkin mummoni ja Kaija-tätini perintöinä, joten tässäpä on nyt kiva tapa saada ne käyttöön ja esille, vaikkei niitä työvaiheissa enää tarvitsisikaan.