Siskollani on todella upea pihamaa, jossa kasvaa toinen toistaan hienompia istutuksia. Itse tyydyn hoitamaan paria ruukkukukkaa omalla parvekkeellani, joten on ollut mukavaa vaihtelua vierailla hänen ja avopuolisonsa rivitalon pätkällä ja viettää muutamia kesäjuhlia isolla terassilla. Pihan hoidon jätän suosiolla siskolleni, mutta tein hänelle muutamia tekstiilejä piristämään pihan ilmettä ja tuomaan mukavuutta terassille. Aiemmin olin tehnyt hänelle kansituoleihin uudet, kirjotut päälliset, ja tällä kertaa pihalle valmistui muutamia tyynyjä sekä leikkimökkiin verhot.
Terassilla istutaan usein pitkän pöydän ääressä tai kansituoleilla, mutta lisäksi siskoni halusi muutamat isot lattiatyynyt, jotka voisi nostaa lisäistuimiksi tarpeen mukaan. Kankaat löytyivät läheisestä Ikeasta, materiaali oli napakkaa puuvillaa, joka kestää kulutusta melko hyvin. Kankaan ei tarvinnut olla kosteudenkestävää, sillä tyynyt on nostettu aina käytön jälkeen sisälle. Tyynyissä on vetoketjut, jotta päälliset saa pestyä helposti.
Pitkille penkeille teimme yhden yhtenäisen istuintyynyn. Koska valmista, sopivan kokoista tyynyä ei löytynyt valmiina, päädyimme hankkimaan ohuen vanupeitteen, jonka taittelimme penkin kokoiseksi ja ompelimme kasaan. Päälle tuli samanhenkinen kangas kuin lattiatyynyissä, joskin vaaleamman sävyisenä. Istuintyynyyn emme ommelleet vetoketjua, vaan päällinen ommeltiin umpeen ja ratkotaan tarvittaessa myöhemmin auki. Päällinen on käännettävä, jotta se ei haalistu auringossa epätasaisesti.
Pihalla on varastorakennuksen lisäksi leikkimökki, jossa toistaiseksi säilytetään esimerkiksi urheiluvarusteita. Sisustimme mökkiä kuitenkin laittamalla sinne värikkäät verhot, jottei se näytä tylsältä varastotilalta. Verhoihin ommeltiin samasta kankaasta lenkit yläreunaan verhotankoa varten, ja kiinnityslenkkiin laitettiin 8 mm kokoinen metallisirkka, josta verhot saa vedettyä sivuun. Värikäs puuvillakangas on myös Ikeasta.
Pelkästään muutamalla tyynyllä ja verhoilla sai yllättävän ison muutoksen pihan ilmeeseen. Tyynyjä onkin kiva tehdä vaikka useita erilaisia, sillä niitä on helppo siirrellä sivuun tilanteen mukaan. Vaikka nyt eletäänkin jo syyskuussa, eiköhän terassilla tarkene viettää iltaa vielä muutaman kerran ja pehmusteille ja tyynyille löydy käyttöä.