tiistai 31. joulukuuta 2013

Kohti uutta vuotta

Perheeni antamien löylypussien sekä joulusukkien lisäksi en tänä vuonna tehnyt kovinkaan montaa joululahjaa itse. Perinteitä kunnioittaen yksi käsityö meni kuitenkin lahjakortiksi, nimittäin lupasin äidilleni ompelevani hänelle lomani aikana jonkin hänen toivomansa vaatteen. 


Eniten tein veteenliukenevalle kalvolle kirjottuja pitsikuvioita, ja jälleen kerran en voi kuin kehua Inspiran Aqua Magic -tukimateriaalia. Aqua Magic on kuitumaista, vaikka se liukenee veteen, joten siihen on helppo kirjoa suuriakin tikkimääriä, eikä tarvitse pelätä sen repeytyvän. Se myös liukenee veteen todella nopeasti ja helposti. Kuviot olivat pääsääntöisesti Husqvarna Vikingin Christmas Lace II -kokoelmasta. Valmiita koristeita oli niin ovikranssissamme, lahjakortissa sekä joulukattauksessa.




Ompelun ja kirjonnan lisäksi askartelin muutamia "snow globe" -joulukoristeita perheelleni. Purkit olivat vanhoja pilttipurkkeja, joiden kannet maalasin emalimaalilla ja sisälle tuli askartelukiillettä, tislattua vettä sekä glyseriiniä (jotta hileet eivät laskeudu niin nopeasti). Sisälle laitoin erilaisia muovihahmoja ja lisäksi laminoin muutamiin kuvia lemmikki-chinchilloistani, toinen kun oli viime vuonna poseerannut puinen joulupaketti kädessään.


Välipäivinä tein äitini kanssa pitkästä aikaa mosaiikkeja. Viime kesänä suunnittelimme mökkimme eteiseen pöytätasoa, ja nyt parin päivän aikana saimmekin sen valmiiksi. Saumaus puuttuu vielä, kunnes pääsemme ostamaan sopivan sävyistä saumalaastia. Jouluhaueksi nimeämämme työ oli hauska projekti kahdelle, sillä käytimme erikokoisia ja muotoisia paloja, ja sitä pystyi tekemään kumpikin eri puolilta pöytää.






Tänään tein vielä illan rientoihini tupaantuliaispaketiksi käsipyyhkeen. Aiemmin käytössäni olleessa Pfaffin creative performancessa oli hienoja ilotulitusta muistuttavia kirjontakuvioita, ja halusin kokeilla sellaista froteelle. Vaihdoin kuvion kokoa petite-kehälle 80x80mm sopivaksi sekä muutin värit hieman hillitymmiksi. Vähensin myös värejä "vain" kahdeksaan.





Nyt pakkaan pyyhepaketin ja kylmän kuohuviinin mukaani ja lähden juhlistamaan niin mennyttä kuin alkavaakin vuotta. Oikein hyvää uutta vuotta 2014 teille kaikille!

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

Tänä vuonna joulun käsityöni tulevat esille tänne blogiin vasta näin aattona, koska valtaosa paketeista valmistui vasta eilen yöllä.. Opiskelut ja työt pitivät minua kiireisenä niin, että aloitin kirjonnan ja ompelutyöt vasta perjantai-iltana, joten voitte uskoa, että tiukille meni saada toivotut jutut valmiiksi. Esittelen valmiita töitä joulun välipäivinä tarkemmin, mutta tässä muutamia kuvia perheeni joulusta.

Ensimmäiseksi perjantain ja lauantain välisenä yönä tein uuden kuusenalusliinan. Olen ostanut tummansinistä villakangasta omaa takkia varten jo vuosia sitten, mutta totesin sen soveltuvan hyvin tähään tarkoitukseen, joten takkikangas pääsi viimein järkevään käyttöön. Pyöreän liinan halkaisija oli n. 140cm, ja kirjoin reunaan Grand Endless Holiday -kokoelmasta lumihiutaleita. Kuvio on pieni suhteessa liinan kokoon, mutta näyttää luonnossa ihan kivalta.



 


Samasta kankaasta tein koko perheelleni joulusukat.  Meillä tytöillä on ollut omat joulusukat jo pienestä saakka, ja niihin on aina aattoaamuna ilmestynyt jokin pieni paketti. Siskoni poikaystävä oli melko närkästynyt joitain vuosia sitten, kun hänelle ei ollut omaa sukkaa, joten askartelin silloin nopeasti kotoa löytyneistä tilkuista pienen sukantekeleen. Nyt jokaiselle langolle (tai toivottavasti tulevalle sellaiselle) on oma nimikoitu sukka! Isi teki vielä eilen yöllä koukkurivin, jossa sukat nyt roikkuvat. Sukissa on metallivahvisteinen reikä takana, josta sukat roikkuvat.


Pakettien päälle kirjoin veteenliukenevalle kalvolle hauskoja joulupalloja ja -kuusia. Kuviot ovat uudesta Christmas Lace II -kokoelmasta. 




 

Ristipistokäkiä esittelin jo aiemmin, mutta niistä valmistui siis perheeni antamiksi joululahjoiksi löylytuoksuja. Pellavapussien sisälle tuli kuivattuja koivunlehtiä, ja pussi antaa löylyvedessä hyvän tuoksun saunaan.


Nyt lähden kattamaan joulupöytää ja nauttimaan jouluherkuista perheeni kanssa. Oikein hyvää joulua teille kaikille!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Perinteitä

Mummoni sisko, eli Kaija-tätini, oli todella taitava käsitöissä. Erityisesti ristipistot olivat hänen erikoisalaansa, ja viime vuosina opeteltuani itse tekemään ristipistoja, olen oppinut arvostamaan entistä enemmän hänen huikean tarkkaa ja yksityiskohtaista käsityötaitoa. Sain joitain vuosia sitten perinnöksi hänen kirjomansa taulun, ja kehystäessäni sitä uudelleen en voinut kuin hämmästellä työtä sekä oikealta että erityisesti nurjalta puolelta: nurja oli varmasti siistimpi kuin omat pienetkään työni oikealta puolelta katsottuna. Vaikka nykyisin teenkin lähes kaiken kirjonnan, ja paljon ompeluakin, koneella, arvostan käsillä tehtyjä käsitöitä erittäin paljon.

Kiinnostuin 5D-kirjontaohjelman CrossStitcher- eli ristipisto-ohjelmasta, ja halusin kokeilla tehdä sillä jonkinlaista perinnekirjontaa. Sain työkaveriltani lainaksi muutamia aiheeseen liittyviä kirjoja, ja erityisesti "Karjalan kirjonta" kiinnosti sukujuurieni vuoksi. Kirjasta ja netistä etsin muutamia inspiroivia kuvia, ja lopulta päädyin kokeilemaan kirjoa "Karjalan käkenä" tunnetun lintukuvion.


CrossStitcherissä voit ladata suunnittelemasi ristipiston taustalle esimerkiksi valokuvan, jota käytät apuna ääriviivoja tai muita yksityiskohtia suunnitellessasi. Itse tein kuvion melko yksinkertaisena, vain yksinkertaisilla ristipistoilla ja ilman taustakuvaa apuna. Kun ristipistokuvio on suunniteltu, se tallennetaan ja muunnetaan kirjontakuvioksi, ja voidaan sitten siirtää kirjontakoneelle.



Kirjoessani kuviota oli helppo huomata, missä järjestyksessä tikit oli suunniteltu. Keskeneräisestä työstä olisi ollut aika vaikea sanoa, mitä kuvio esittää, mutta valmis kuvio oli mielestäni hyvin onnistunut ensimmäiseksi kokeilukseni.


Tämän käen jälkeen tein vielä yllä kirjonta-ohjelmiston kuvissa näkyneen uuden, hieman pienemmän version Karjalan käestä, ja se tulee koristamaan muutamia sukulaisille ja ystävilleni tekemiäni joululahjoja. Laitan niistäkin kuvia saatuani kaikki kirjonnat valmiiksi.