sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Meduusoja

Kesäkuu hujahti ohi hetkessä - liekö suurin syy siihen se, että lomailin lähes koko kuukauden. Muutamaan viikkoon mahtuu taas paljon elämyksiä ja kokemuksia, sekä tietysti käsitöitä. "Perinteisemmän" ompelun ja kirjonnan lisäksi kesääni kuuluvat mökillä tehdyt erilaiset projektit sekä metsä/puutyöt, ja tänäkin kesänä olen jo ehtinyt sukulaisten luo saareen tekemään mosaiikkeja. Katsotaan, mitä heinäkuu tuo tullessaan..


Saarireissulla suunnitelmissani oli valmistaa parvekkeelleni jakkara kukkaruukkua varten. Loppujen lopuksi tykästyin valmiiseen työhön niin, että tuo jää kyllä sisälle ihan kunnon käyttöön, eikä kuvio jää ruukun alle piiloon. Hankin valmiin puujakkaran Jyskistä, ja mosaiikit löytyivät omista varastoistani.



Idea meduusoihin ja merelliseen kuviointiin syntyi mosaiikkipaloistani. Isot siniset palat (sekä jakkaraa kehystävät pienemmät samanlaiset) ovat irroitettu kaakelointiin tarkoitetusta mosaiikkiverkosta, ja isoista paloista minulle tuli heti mieleen meduusat. Paloista saisi helposti tehtyä myös tassun jälkiä, mutta tykästyin tähän meriaiheeseen enemmän.


Valmis työ näyttää hurjalta saumauksen jälkeen: tässä vaiheessa en siis vielä ole pessyt ylimääräistä laastia pois tai kiillottanut lasimosaiikkeja. Karkeista ja mattapintaisista paloista laasti pitää pyyhkiä melko nopeasti pois, jottei se jää niihin pysyvästi kiinni, mutta esimerkiksi käyttämäni isot lasimosaiikit oli helppo pyyhkiä pidemmänkin ajan päästä. 



Käytin jakkarassa sekä mattapintaisia Ceraton -mosaiikkilaattoja, sekä useita erilaisia lasimosaiikkeja. Osa paloista oli peilaavia, osassa glitteriä, osassa kultainen marmorointi. Pidän erilaisten materiaalien yhdistelystä ja mosaiikkitöissä on tärkeää luoda kontrasteja, jotta kuviot ja värit erottuvat riittävästi. Jakkara valmistui parin päivän aikana, ja muistuttaa nyt mukavista kesäpäivistä minulle tärkeässä paikassa. Kiitos vielä Irkulle ja Viltsulle mosaiikkileiristä!