Näytetään tekstit, joissa on tunniste 5D Suite. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 5D Suite. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kursseja

Huhtikuun alku meni yhdessä hujauksessa, muun muassa Tikatan kurssien merkeissä. Tikatassa järjestetään erilaisia ompelu- ja käsityökursseja, ja konekirjonnan kirjontapajoja onkin järjestetty jo useamman vuoden ajan, aina hieman eri teemoilla. Kuun alussa VSM Finland Oy:n eli Pfaffin, Husqvarna Vikingin sekä Singerin maahantuojan kouluttaja ja Kädenkäänteissä-blogin kirjoittaja Irene koulutti meitä trapunto-kirjonnan saloihin. Irenen ja Miran blogista löytyykin kuvia ja mm. kurssilla tehdyn kuvion ohje. Itse pidin pari viikkoa sitten kurssin 5D- ja  6D- kirjontaohjelmistojen käytöstä. 


Tikkihiiressä tapahtuukin nyt pieni päivitys ohjelmapuolella, sillä käytössäni on nyt uusi 6D Premier -kirjontaohjelmisto entisen 5D Suiten sijaan. Ohjelmat ovat kuitenkin hyvin samankaltaisia, joten 5D:n käyttäjät saavat jatkossakin täältä vinkkejä kirjontaan.


Trapunto- kirjonnassa paksun vanun avulla saatiin kirjottua koholle jäävä kuvio. Sydämen kohdalle laitettiin jopa kaksinkertainen levyvanu, joten siitä tuli todella muhkea.



Kirjontaohjelmistokurssilla kävimme läpi ohjelman perustoimintoja: kuvion muokkaamista, värien vaihtoa, koon muuttamista sekä kuvioiden ja tekstien yhdistämistä. Kolmetuntinen kului nopeasti mukavien kurssilaisten kanssa, ja taisipa kaikille tulla kurssilla jotain uuttakin tietoa vanhan kertauksen lisäksi. Kiitos kaikille osallistujille, nämä kurssit ovat ehdottomasti yksi parhaimmista hetkistä työssäni. Seuraavan kerran kirjontakursseja järjestettäneen Tikatassa syksyllä, mutta kaikista muistakin tulevista kursseista voit lukea lukea lisää verkkosivuilta www.tikata.fi.


Lahjaksi tekemäni pussukka on nyt päässyt perille Saareen, alkuperäisen seinävaatteen kaveriksi. Näyttää sopivan hyvin ihanan valoisaan keittiöön, kiitos kuvasta Irkku!


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Saarikausi lähestyy

Tätini vietti syntymäpäiviään kuun alussa, ja tapojeni mukaan halusin tehdä hänelle jonkin lahjan itse. Kunhan jäät lähtevät, alkaa syksyyn asti kestävä veneily- ja saarikausi, jolloin he viettävät liki kaiken aikansa Saaressa. Jotta lahjalle olisi käyttöä, suunnittelimme siskoni kanssa saaren keittiöön sopivan pussukan, jonka täytimme ekopesuaineilla. 



Pitkän jahkailun jälkeen muistin ottaneeni valokuvia keittiön seinällä olevasta upeasta, käsinkirjotusta seinävaatteesta, joka on tuotu matkoilta vuosia sitten. Kaivoin kuvat esiin, ja taas jahkailtuani hetken valitsin isosta työstä yhden yksityiskohdan, josta lähdin tekemään kirjontakuviota. 



5D -kirjontaohjelmiston Design Creator -osiolla saa tehtyä melko helposti omia kirjontakuvioita valitsemistaan tavallisista kuvista. Koska tässä kuvassa oli niin paljon muita värejä ja kirjottu pinta näytti kuvissa hyvin epätasaiselta, tein kuvasta vielä mustavalkoisen viivapiirroksen. Näin kuvion teko Design Creatorilla onnistui hetkessä.





Kuvioon tuli kolme väriä, ja käytin kirjonnassa puuvillaisia kirjontalankoja niiden upean mattapinnan vuoksi.





Valmiiseen kirjontaan jäi muutamia pieniä hyppytikkejä, mutta ne oli helppoa leikata pois vaalean pohjavärin ansiosta. Leikkasin värikkäästä puuvillakankaasta hieman päällikangasta pienemmät kappaleet, ja ompelin ne pusseiksi, ja lopuksi huolittelin vuorin ja miehustan yhteen sinisellä vinonauhalla.





Pussukan lisäksi teimme kolmeen vieraspyyhkeeseen kirjonnat. Olimme jo aiemmin vieneet siskoni kanssa saareen uusia, värikkäitä pyyhkeitä, mutta nyt teimme niihin vielä kirjotut tunnisteet.

Käytimme samaa fonttia, Script 2 10-35mm, kuin aiemmin saareen tekemässäni tyynyssä, ja kuvioiksi valitsimme jo aiemminkin ihastelemani vieheet 5D -ohjelman kuviokokoelmasta. Vieheitä oli kaksi erilaista, joten käänsimme toisen peilikuvaksi ja vaihdoimme värit, jotta saimme kolme erinäköistä kuviota. Värinvaihdon teimme vasta kirjoessa, joten 5D -ohjelmassa kuviot olivat vielä samanvärisiä.



Käytimme pyyhkeen pinnalla veteenliukenevaa tukikuitua, Inspiran Aqua Magicia. Näin tikit eivät uppoa froteeseen kirjonnan aikana, vaan kuviosta tulee mahdollisimman selkeä. Leikkasin lopuksi ylimääräiset kuidut irti, ja pesimme vielä pyyhkeet, jotta loputkin rippeet kuidusta liukenivat pois.






Vaikka pyyhkeet olivat erivärisiä, nyt ne ainakin tunnistaa saareen kuuluviksi, eivätkä mene sekaisin muiden pyyhkeiden kanssa. Nyt vain toivotaan, että jäät sulavat ja saarikausi alkaa! Juhlat olivat onnistuneet ja mukava katko kiireiseen kevääseen, ja illan aikana syntyi vielä ajatus seuraavasta käsityöprojektista, josta kerron pian lisää.


torstai 27. maaliskuuta 2014

Laulu

Olen viimeisimpien vuosien ajan tottunut tekemään käsitöitä vähintäänkin viikoittain: työn alla on aina jotain korjausompeluita, ikuisuusprojekteiksi venyneitä neuletöitä sekä tietysti kirjontaa. Valitettavasi sitkeä influenssa piti minut poissa pelistä parin viime viikon ajan, mutta nyt olo alkaa helpottaa ja pääsen esittelemään viimeisimpiä töitäni.
 

Siskoni, jolle olen tehnyt paljon erilaisia kodintekstiilejä aiemminkin, "tilasi" minulta uudet sohvatyynyt ostettuaan kevääksi vaaleammat verhot olohuoneeseensa. Käytännössä projekti eteni niin, että tongimme ensin kangasvarastoni läpi ja mietimme, minkä väriset ja tyyliset tyynyt verhoihin sopisi. Vallilan Laulu -verhoissa on sekä voimakasta turkoosia että hennompia sävyjä kuten beigeä ja vaaleanpunaista, joten päädyimme ostamaan uudet tyynykankaat verhon sävyjen perusteella. Koska sopivan kirjavaa kangasta ei löytynyt valmiina, suunnittelimme yksinkertaisen kirjontakuvion, joka kirjottiin parilla eri värillä kahdelle eriväriselle kankaalle.


Kirjontakuvion teimme yksinkertaisesta clip art-kuviosta 5D Design Creator -ohjelmalla. Teimme kaksi eri versiota: toisessa ääriviivojen lisäksi kirjottiin täyttötikkejä parilla värillä, ja toisessa tehtiin vain ääriviivat. Kehän koko oli 260x200mm.




Kirjonnan värit valittiin verhokankaan mukaan. Vaikka hempeä vaaleanpunainen ei ole minun eikä siskonikaan lempiväri, se sopi turkoosin pariksi yllättävän hyvin, ja kokonaisuudesta tuli mielestämme onnistunut.  Kirjoimme yksivärisiä kuvioita turkoosille kankaalle kaksi melkein päällekkäin, ja vaaleammalle kankaalle saman kuvion erivärisillä täyttötikeillä. Teimme yhteensä neljä tyynyä, joista kahdet tehtiin peilikuviksi, jotta tyynyt voisi asettaa sohvalle niin, että korret kääntyvät kohti sohvan keskustaa. 






Siskoni olohuoneessa on uusien, turkoosien verhojen lisäksi iso maailmankartta, jonka värit sopivat hyvin yhteen niin verhojen kuin tietty tyynyjenkin kanssa. Kokonaisuus on tummasta sohvasta huolimatta nyt melko valoisa ja hieman värikkäämpi kuin ennen, joten projekti oli onnistunut. Mikäli vanha kaava toteutuu, pääsen suunnittelemaan ja tekemään tähän tilaan uudet tyynyt ja/tai verhot taas syksyllä, mutta siihen asti nautitaan näistä väreistä.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Bzzz

Äitini tuli käymään vapaapäivänäni, suunnitelmissamme ommella ja kirjoa "jotain kivaa". Koska ystävänpäivä lähestyy, mietimme jotain siihen liittyvää. Vanhempani ovat menossa lapsenvahdeiksi pienelle sukulaistytölleni juuri ystävänpäivänä, joten päätimme tehdä hänelle jotain käytännöllistä. Ruut on innokas ruoanlaittaja ja leipoja, joten essulle on varmasti käyttöä. Siinä ei myöskään ole niin tarkkaa mittojen kanssa, joskin essustamme taisi tulla aika iso...

Suunnittelimme ensin kuviota melko pitkään. Selattuamme erilaisia kuvioita läpi, päädyimme 5D Suitesta löytyviin kimalaisiin ja kukkapenkkiin. Koska halusimme kuviosta melko ison, täytimme 260x200mm kehän leveyden kokonaan. Kukkapenkin mallikerta oli hieman liian iso mahtuakseen kehälle kolmesti, joten poistimme yhdestä kukkakuviosta osan Edit- välilehdellä. Kimalaisesta poistin samalla tavalla "Bzz" -tekstin, sillä käänsimme kimalaisia eri suuntiin.




Essun alareunaan tulevan isomman koristelun lisäksi essun yläreunaan teimme nimikoinnin "Disney"- fontilla, eli 5D:n Swirl B 25-55mm. Kimalainen on sama kuin isossa kuviossa.


Vaikka yhdistelimme ja vaihdoimme värejä jo 5D -ohjelmassa, kuviosta tuli monivärisin, mitä olen tähän asti kirjonut. Kuviossa taisi olla yhteensä jopa 11 väriä, ja värien osittaisen päällekkäisyyden takia jopa 33 värinvaihtoa!






Olen aikasemminkin maininnut, miten koneen kirjoessa isoja värialueita voi tehdä "jotain muuta". Tällä kertaa odotellessani värinvaihtoja paikkasin siskon poikaystävälle pari paitaa, joista hän oli onnistunut repimään kyynärpäät rikki.




Essu tehtiin napakasta puuvillakankaasta, joten sen huolitteluun riitti kapea vinonauha. Nauhalla saatiin myös lisää väriä muuten melko tummaan essuun.



Jotta essua voisi käyttää mahdollisimman pitkään, teimme siihen sekä pääntielle että vyötärölle säädettävät nauhat. Jemmoistani löytyi muovisolkia, joilla teimme tavalliseen matonkanttausnauhaan kiristimet. 



Valmiista essusta tuli mielestämme todella upea! Kirkkaat valot paljastavat, että essu täytyy vielä silittää kunnolla ennen paketointia, mutta kaiken kaikkiaan essu onnistui todella hyvin. Vaikka aluksi ajattelimme tekevämme päivän aikana paljon muutakin, essuun upposi hurjasti aikaa ja se onkin varmaan suuritöisin kirjonta, mitä olen ikinä tehnyt (huomioonottaen kirjonta-ajan, langanvaihdot sekä lopullisen ompelutyön). Säätövaralla essu on kuitenkin toivottavasti pitkään käytössä, ja tärkeintä on, että neiti itse pitäisi essusta.


tiistai 28. tammikuuta 2014

Vauvalle

Osallistuin viikonloppuna ensimmäistä kertaa elämässäni baby showereihin. Hyvä ystäväni, jonka upeita häitä vietettiin pari kesää sitten, saa esikoisensa noin kuukauden päästä, joten juhlien ajankohta oli valittu melko turvallisen etäisyyden päähän synnytyksestä. Tuleva kummitäti ja tädit, jotka vastasivat juhlien järjestelyistä, olivat mm. koristelleet tilan hauskoilla ilmapalloilla sekä tehneet jättimäisen vaippakakun. Oikea kakku oli upea Juustokakkutehtaalta tilattu täytekakku. Juhlat olivat todella hauskat ja oli hienoa päästä tapaamaan ystäviäni, vielä ennen vauvan syntymää.



Tuleva äiti oli esittänyt toiveen harsoista, joita ei varmasti voi pienen vauvan kanssa olla liikaa. Halusin tehdä jotain vauvalle itse, joten päädyin hankkimaan harsokangasta metritavarana ja ompelemaan siitä sopivia paloja. Varsinkin, kun valmiina näkemäni harsot olivat hyvinkin kirjavia, ajattelin valkoisten harsojen sopivan mihin tahansa muihin väreihin.

Harsokangas oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten noudatin kangaskaupasta saamiani ohjeita kankaan huolellisesta kutistamisesta. Yleensä vain höyrytän kutistamista vaativat kankaat, mutta nämä kastelin kunnolla ja annoin kuivaa yön yli. Harso oli aikamoista ommeltavaa, sen nimensämukaisen harsomaisuuden takia, mutta yläsyötöllä ompeleista tuli siistit. Käytin pitkästä aikaa nuppineulojakin ommellessani, jotta valmiiksi silittämäni päärmeet pysyivät edes jotenkin kohdillaan. 



Etenin myös poikkeuksellisesti niin, että ompelin kankaan pitkät sivut valmiiksi, ennen kuin leikkasin kappaleet valmiiksi, jottei reunat rispaantuisi niin paljoa. Onneksi harson ruudutus auttoi leikkaamaan kappaleet suoriksi, sillä muuten niiden ompelu olisi ollut todella hankalaa.



Valmiiden harsojen mitoiksi tuli noin 80x80cm, ja tein harsoja neljä kappaletta. Koska harsoihin ei ollut mielekästä tehdä mitään koristeluja, päädyin tekemään harsoille kirjotun pakkauksen. Hieman jahkailtuani päädyin kirjomaan puuvillakankaasta leveän "nauhan", jolla niputin harsot yhteen.

Vauvan nimi on vielä yllätys, joten nimikointi tuli perheen sukunimen mukaan. Koko nimi olisi ollut aika kookas, joten päätin kerrankin kirjoa vain yhden, koristeellisemman kirjaimen. Selailtuani 5D Suite- ohjelman koristeellisia fontteja, joita tulee tosiaan harvemmin käytettyä pitkien nimien vuoksi, valitsin Floral Diamond UCMB 50-80mm -fontin. Käytin kirjonnassa petite -kehää, jonka koko on 80x80mm, joten kirjaimen kooksi tuli 70mm. 



Tikkejä kuviossa oli yli 3000, mutta yhdellä värillä se valmistui nopeasti. Tein kirjonnan keskelle kaistaletta, jonka lopuksi ompelin lenkiksi, ja pudotin taitellut harsot sen sisälle.



Paketista tuli mielestäni hyvännäköinen, ja ystäväni ilahtui tarpeellisesta lahjasta. Nyt jännätään vielä kuukauden verran vauvan syntymää ja tietty nimeä. Juhlissa arvuuteltiinkin mm. vauvan syntymämittoja ja -päivää, joten saapa nähdä kenen veikkaus osuu lähimmäksi oikeaa.