torstai 31. tammikuuta 2013

Vanhasta uutta

Olen huono ostamaan mitään kirpputoreilta: kyse ei suinkaan ole siitä, etten huolisi jonkun vanhaa, vaan en ole koskaan oppinut kiertämään kirpputoreja riittävästi ja siten löytämään mitään kunnon helmiä. Kadehdin ystäviäni, jotka tekevät upeita löytöjä lähes ilmaiseksi, mutta lohduttaudun (aina välillä...) sillä, että osaan itse tehdä paljon erilaisia vaatteita, ainakin korjauksia.

Lähimmäs kirpputorikokemusta pääsin vuoden lopulla vanhempieni vaatehuoneessa, josta karsittiin vuosien käyttämättömiä ja vanhoja vaatteita. Olin pitkään etsinyt itselleni palmikkokuvioitua neulemekkoa tai -tunikaa, mutta eipä ollut tullut sopivaa vastaan. Olin kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä nappasin poisheitettävien laatikosta isäni vanhan tummansinisen neuleen, joka oli juuri etsimääni materiaalia: palmikoitua neuletta, tässä tapauksessa puuvillaa. Neule oli jo melko vanha ja venynyt, mutta paita oli melko laadukas ja siten muokattavissa uudeksi vaatteeksi.


Leikkasin aluksi neuleesta hihat irti, jotta pääsin kaventamaan paitaa (kuten kuvasta näkyy, venähtäneessä neuleessa oli kavennusvaraa melko reilusti). Tämän tuunauksen tein saumurilla, sillä neule oli niin harvaa, että ompelu ja huolittelu erikseen olisi ollut todella hankalaa. Nuppineulatkin hävisivät materiaaliin koko ajan, joten aluksi huristelin saumurilla melkoisella tuurilla. Kun paita oli saanut muuten muotoa, kiinnitin hihat ja ryhdyin kaventamaan niitä yhdessä sivusaumojen kanssa.
 

Neuleen pääntie oli sopiva sellaisenaan, samoin helma, joten tämä tuunaus oli kyllä naurettavan helppo. Siksi ihmettelenkin, miksi tuo roikkui työhuoneessani keskeneräisenä muutaman kuukauden.. Koska halusin valmiiseen tunikaan jotain "uutta" tai hieman erilaista ilmettä, lisäsin siihen nahkaiset kyynärpääpaikat. Ruskeissa nahkapaikoissa oli onneksi valmiit reiät ompelua varten, joten sekin sujui melko kivuttomasti. Laitoin hihojen sisään varuiksi rullatut mainoslehdet, jotta en olisi ommellut hihoja umpeen paikan kohdalta. 



Neuleesta tuli juuri sellainen kuin olin toivonut, ja se on todella mukava päällä. Olen usein melko laiska pukeutuja, joten paksu neule, jonka alle ei tarvitse mitään erikoista, sopii tyyliini erittäin hyvin. Tästä tulee varmasti yksi lempivaatteistani, ja kerrankin sain sellaisen todella edullisesti. Täytynee vierailla isin vaatekätköillä useamminkin..


keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Valmiita töitä metsästämässä



Pääsen tulevana viikonloppuna kertomaan käsityöharrastuksestani ja blogistani Pfaffin kirjontakonekoulutukseen Tampereelle. Tarkoituksena on ottaa mukaan tekemiäni kirjontoja ja muita käsitöitä, mutta miettiessäni mitä pakkaan mukaan huomasin, että valtaosa blogissanikin esittelemistä töistä ovat olleet muille tehtyjä. Muutamaa vaatetta lukuunottamatta minulla ei ole kotonani yhtään kirjottua työtä! Lähes kaikki kodintekstiilit (verhot, tyynyt jne.) ovat kyllä itse ompelemiani, mutta ainakin viimeisimmät brodeeraukseni ovat menneet lahjoiksi.

Tätini täytti pari viikkoa sitten vuosia, jonka johdosta kävimme hänen luonaan yllätysvierailulla. Selasin performancen kirjontakuviokokoelmaa ja yritin miettiä, mitä voisin tehdä viemiseksi melko nopeasti. Varastoistani löytyy aina muutamia vetoketjuja ja paljon kankaita, joten tein hänelle lahjaksi koristetyynyn. Kokoelmasta löytynyt kuvio sopi mielestäni hyvin hänen asuntonsa tyyliin, ja värimaailmaa muutin hieman alkuperäisestä. Tein värienvaihdot 5D -ohjelmalla, jotta kirjoessa en joudu miettimään uudelleen, mitä värejä olin ajatellut mihinkin kohtaan.

Kuvio 418 Deluxe Needle Effects -kokoelmasta

Kuvion jekkuna oli käyttää tietyissä kohdissa siipineulaa. Siipineulassa on nimensä mukaisesti pienet siivekkeet neulan molemmin puolin, joten se tekee ommellessa reiän kankaaseen. Olen käyttänyt siipineulaa aiemmin esimerkiksi pellavaisiin koristetyynyihin, joten nyt oli hauska nähdä, miten se toimii kirjonnassa. Tyynyn ruskeat tikkaukset on tehty siipineulalla, ja niistä tuli mielestäni hienonnäköiset. 




Valmis tyyny sai ilahtuneen vastaanoton, ja se sopikin hyvin sohvan nurkkaan muiden tyynyjen kaveriksi. Kuviossa on yli 35 tuhatta tikkiä, joten sen tekemiseen meni enemmän aikaa kuin olin aluksi ajatellut käyttäväni tähän työhön. Siksi tyynyjä valmistui vain nyt yksi, mutta nyt on ainakin hyvä lahjaidea tallessa muita tulevia merkkipäiviä ajatellen.

Toinen tässä kuussa tekemäni lahja on hyvälle ystävälle brodeerattu pyyhe. "Hopeaselkä" -pyyhe ei ehkä ole ihan yhtä runollinen kuin ylempi koristetyyny, mutta sopi saajalleen hyvin ja päätyy varmasti kovaan käyttöön saunailloissa!



maanantai 21. tammikuuta 2013

Ajan tasalle

Vuodenvaihteen suunnittelematon blogitauko on venynyt, mutta nyt on aika saada loppuvuoden työt esille. Tässä siis vielä muutamia jouluksi valmistuneita ompeluitani. Ehkä mukavinta vuodenvaihteen ompeluissa oli se, että sain monena iltana apua sekä siskoiltani että äidiltäni. Liekö hyvät välineeni ja "pienet" jemmani materiaaleja syynä muiden innokkuuteen, siskot kun ovat jo oppineet tulemaan paikalle tyhjin käsin ja löytämään täältä aina kaiken tarvittavan.. 


Siskon kummeille valmistimme laudeliinan, materiaalina värjäämätön pellava. Fontiksi valitsimme vanhannäköisen "American Gothicin" 5D -ohjelmasta, koivunlehdet ovat samat kuin aiemmin tekemissäni keittiöpyyhkeissä. Laudeliina päätyi osaksi kuvan saunasettiä.


Eniten tein kirjottuja käsipyyhkeitä, sillä perheemme antoi niitä joululahjaksi muun muassa sukulaisille ja muille ystäville. Kuvioina oli joulukuusia, karkkitankoja, lumihiutaleita sekä myös persoonallisempiakin aiheita. Kaverillemme Madolle teimme nimikoidun pyyhkeen, kokoa 70 x 140cm. Kuvioksi lentäjän pyyhkeeseen tuli tietysti pieni lentokone.

Kuvaaja Kristian Tuomilehto



Lontoosta joulun viettoon saapunut sisko toi mukanaan kuumavesipulloja, joille valmistettiin kangaspäällysteet. Kätköistäni löytyi sopivan napakkaa, tummansinistä villakangasta, josta leikattiin pullon avulla sopivat kappaleet. Takaosa tehtiin kahdesta hieman päällekäin olevasta palasta, jotta kuumavesipullon saa pois kuorestaan. Yhdessä pullossa kehoitettiin pysymään lämpimänä ja toisessa jatkamaan kalastamista, muihin kirjottiin lumihiutaleita.


Kuvaaja Kristian Tuomilehto
Teen aika usein kavereilleni ja sukulaisilleni erilaisia ompelutöitä, tällä hetkellä eniten korjauksia. Koska perheen kesken harrastetaan usein jonkinlaista vaihtokauppaa, annoin tädilleni joululahjaksi lahjakortin käytettäväksi ompeluihini, esimerkiksi vaatteen korjaukseen tai vaikka brodeeraukseen. Lahjakortin tein kirjomalla ohuelle askarteluhuovalle, valmiina löytyneitä ompeluaiheisia pikkukuvioita hyödyntäen. Kortti onnistui mielestäni todella hyvin, ja näitä olisikin suunnitelmissa tehdä muutama varastoon. Voisi sitten aina napata siististi tehdyn lahjakortin mukaansa yllättäviin menoihin.

Kuvaaja Kristian Tuomilehto