perjantai 30. marraskuuta 2012

Rule The World

Kuten olen täällä blogissa (ja muutamille tutuille asiakkaille töissä) kertonut, tein isosiskolleni hänen hääpukunsa. Siskoni asuu Lontoossa, joten vaikka häitä juhlittiin Suomessa, alkuperäinen ajatus oli, että hän ostaa haluamansa puvun ja teen mahdollisesti pieniä korjauksia tai muita muutoksia siihen. Kävimme kuitenkin alkusyksystä pikaisesti tutustumassa Villisilkin valikoimiin, ja lopun voinette arvata... Morsiamen toiveena ei ollut mikään perinteinen, valkoinen hääpuku, vaan enemmänkin cocktail-henkinen mekko, jota voisi mahdollisesti käyttää toistekin. Puvun väristä käytiin keskustelua muun muassa äitimme kanssa, ja lopulta morsian päätyi harmaaseen.

Kuva: Kristian Tuomilehto

Mekon malli oli tarkoitus pitää hyvin yksinkertaisena, malleja katsottiin 20-luvun vaatetuksesta. Polvipituinen, olkapäät peittävä, hillitty mutta tyylikäs. Löysimme upean, helmikirjaillun pitsin, jossa oli melko voimakkaasti koristellut reunat. Ajatus oli hyödyntää pitsin reunaa ainakin puvun helmassa, ja mahdollisesti myös pääntiellä. Koska pitsi oli todella läpinäkyvää, alle tehtiin yksinkertainen alusmekko. Saimme kangasta ostaessa vinkin tehdä kaksi alusmekkoa: toinen valkoinen  ja toinen tummempi iltajuhlia varten, mutta päädyimme lopulta vain valkoiseen alusmekkoon, jotta pitsi pääsi oikeuksiinsa.

Leikkuusuunnitelma: kaavat pitsin alla

Tein mekon proton lakanakankaasta siskoni mittojen mukaisesti. Proto matkusti mukanani Lontooseen, mutta siellä sovitukset jäivät vähäisiksi yllätyksen vuoksi: toinkin siskon mukanani Helsinkiin viikonlopuksi viettämään polttareita muiden siskojen ja ystäviensä kanssa, ja pukua tehtiin samalla reissulla. Kiirehän siinä meinasi tulla, ja ompelin viimeisiä harsintoja varttia ennen siskon lähtöä lentokentälle, mutta tärkeimmät linjat saatiin käytyä läpi ja jatkoin puvun ompelua yksin. Samalla matkalla morsian teki itselleen aiemmin mainitsemani hienon fasinaattorin!



Puvun sisällä oli silkkipaperia nähdäkseni mistä ompelen

Helmikirjailtu, "epätasainen" pitsi ei ollut ommeltavissa muuten kuin käsin. Harsin kaikki saumat ensin kirkkaanpunaisella langalla (jotta näkisin missä saumat kulkevat), ja lopuksi ompelin ne kankaan värisellä langalla. Pukuun jätettiin tarkoituksella hieman saumanvaroja, jossa sitä voitaisiin tarvittaessa muokata jatkossa. Vyötäröön tuli sauma, jotta pitsin kauniit reunat saatiin kohdistettua pääntielle sekä helmaan, ja saumaan ompelin pehmeän kuminauhan hieman rypyttämään mekkoa. Vyöksi ommeltiin rypistetyn näköistä koristenauhaa, korostamaan vyötärölinjaa. Pääntien leikkasin kulkemaan pitsin muotoja pitkin, hieman epätasaiseksi.

Kuvaaja Kristian Tuomilehto

Morsiamen puku onnistui ilmeisesti yli odotusten, sillä useimmat vieraat luulivat sen olevan hankittu jostain fiinistä kaupasta Lontoosta. Toki kangas itsessään oli niin upea, että pelkästään se teki puvusta hienon, mutta kai sen olisi huonolla ompelutyöllä saanut pilattua. Vaikka olenkin jäänyt käsityöalalle ja todennäköistä on, että jatkan ompelua jossain muodossa lopun ikääni, pelkästään tämän puvun tekeminen riittäisi minulle elämäni ompelukseksi. Oli kieltämättä ylpeä olo, kun sain antaa siskolleni häälahjaksi mekon, josta tuli lopulta yhtä upea kuin siskoni itse on.

Kuva: Kristian Tuomilehto
 

tiistai 27. marraskuuta 2012

Farkkuja

 
Jos minulta kysyttäisiin, mikä on useimmin tekemäni käsityö, liittyisi se varmaan farkkujen korjaukseen. Aiemmassa työpaikassani lyhensin päivittäin useat parit farkkuja, ja perhe sekä kaverini pyytävät minua usein lahkeenlyhennysten lisäksi paikkaamaan kuluneita housuja tai vaihtamaan rikkoutuneen vetoketjun. Farkkujen ompelu on mielestäni mukavaa muun muassa siksi, että farkussa näkyy usein aiempien ompeleiden jälkiä (tämä on positiivista siksi, että esimerkiksi vetoketjun vaihdossa voi kohdistaa uuden ketjun vanhan ketjun tikkauksiin), materiaali on napakkaa ja sitä voi silittää huoletta sekä siitä on helppo ratkoa pieleen menneitä ompeleita, tai vaikka sen rikkimenneen vetoketjun.

Tärkeää farkkujen ompelussa on käyttää vahvaa ompelulankaa (omassa käytössäni on Gütermannin erikoisvahva polyester) sekä paksuja farkkuneuloja (omassa käytössäni Inspiran neuloja, vahvuudet 90-110). Farkkuneuloissa on terävä kärki, joten se uppoaa tavallista neulaa paremmin tiiviin farkun läpi.

 
Ensin aloitetaan vanhan farkkuketjun irroittamisella. Ratkojalla tai terävillä saksilla, kukin oman mieltymyksensä mukaan. Vetoketjua ratkoessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten alkuperäinen ketju oli kiinnitetty, jotta uuden laittaminen paikalleen samalla tavalla helpottuisi.


Aloitan kiinnittämällä vetoketjusta sen puolen, joka on napin puolella housuja. Tässä vaiheessa hyödynnän aiemman ketjun jättämiä jälkiä: kohdistan vetoketjun ja nuppineulat niin, että uusi ommel kulkisi samassa kohtaa kuin alkuperäinen. Jos uusi vetoketju on alkuperäistä pidempi, aloitan kohdistamalla ketjun yläpään "oikeaan kohtaan" ja ketjun ylimääräinen pituus jää leikattavaksi pois alareunasta, tai alasauman sisälle.



Kun ketjun alapuoli on ommeltu kiinni, alan kohdistamaan ketjun yläpuolta housun läppään. Vetoketju ommellaan ensin läpän nurjalle, yksinkertaiselle kankaalle, ja vasta lopuksi tehdään päällitikkaukset, jotka siis näkyvät housun miehustassa. Näin vetoketju saadaan ommeltua sopivista kohtia kiinni housunläppään, vaikka päällitikkaukset ulkonäöllisistä syistä eivät kulkisi samoissa kohdissa.



Vetoketjun tikkaukset näkyvät ylemmässä kuvassa melko heikosti, sillä ompelulanka oli hyvin samanväristä vetoketjun kanssa, mutta ne ompeleet eivät siis näy housun "oikealla" puolella. Päällitikkaukset tehtiin vanhoja ompeleen jälkiä seuraten, ja nurjalta katsottuna ne kulkevat lähempänä läpän huoliteltua reunaa. Turhat langanpätkät siistitään leikkaamalla ja valmista tuli!


...paitsi että näistä farkuista oli vetoketjun lisäksi revennyt yksi vyölenkki lähes kokonaan irti. Tällaisten repeäminen paikkaaminen on tullut tutuksi, ja apuna käytän yleensä aina silitettävää farkkupaikkaa (tai jos en ole muistanut hankkia paikkamateriaalia, tavallinen silitettävä tukikangaskin käy). Silitän sopivan kokoiseksi leikatun paikan molemmille puolille repeämää, ja siksakkaan paikan reunat siisteiksi. Jos olen paikannut esimerkiksi isompaa aluetta, kuten farkkujen haaroja tai polvia, siksakkaan koko paikan päältä, mutta tässä korjauksessa uskon pelkkien reunojen ompelun riittävän. Lopuksi vyölenkki ommellaan takaisin paikoilleen, hieman löysänä, jotta vyö mahtuu kulkemaan lenkistä. Nyt nämä farkut kestävät taas käyttöä ja odottelen seuraavaa paria korjattavaksi...


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Häähumua


Viime viikolla juhlittiin siskoni häitä, ja juhlat olivat kyllä elämäni parhaimmat. Morsiamen puvun lisäksi tein itselleni juhlamekon, joka tapani mukaan valmistui vain hetkeä ennen tilaisuuden alkua.. Onneksi häitä vietettiin kahtena iltana, joten seuraavan päivän rientoon ja varsinaisiin juhliin sain tehdä kiireeni muilla syillä, sillä puku oli silloin valmiina edellisen illan illalliselta. 

Pyörittelin pitkään ideoita pukuani varten, mutta lopulta suunnitelma syntyi tekemäni pääkoristeen mukaan. Lontoon matkalta mukaani oli tarttunut materiaaleja fascinator- pääkoristeeseen, ja teimme siskoni kanssa molemmille juhlia varten pikkulinnuin koristellut "fasinaattorit" (morsian käänsi termin fasinaattoriksi, ja hän teki äidillemmekin todella tyylikkään fasinaattorin juhlia varten). Fasinaattorin pohja ja karkea nauha sekä värikkäät sulat olivat Lontoon tuliaisia, lintunen napattiin ovikranssistani ja on alunperin jostain askarteluliikkeestä.


 

Alunperin olin suunnitellut tekeväni kokonaan mustan mekon ja siihen värikkäät kirjonnat, mutta löysin jemmoistani fasinaattorin väreihin sopivaa, petroolin väristä taftia. Tein mekosta kaksivärisen, yläosasta tuli musta. Kaavat mekkoa varten syntyi lakanasta, jonka kääräisin ympärilleni ja äitini auttoi neulaamaan sen protoksi. Lyhyesti työvaiheet etenivät proton teosta ja sovituksesta kankaiden leikkuuseen, ompeluun, loppusovitukseen sekä mekon koristeluun kirjomalla.

 


Vaikka ompelen usein aika kiireellä, välisilitykset ovat ehdottoman tärkeitä. Mekosta ei ommeltua saa siistiä, en ainakaan usko, ellei saumoja ole silittänyt kunnolla auki ennen jatkamista. Tein ensin yläosan ja helman erikseen, ja yhdistin ne ennen piilovetoketjun ompelua. Saumojen kohdistaminen olisi ollut mahdotonta, ellei niitä olisi ensin prässätty auki ja suoriksi. Helman kanssa päädyin huolittelemaan sen ensin saumurilla, sitten silittämään kapean taitteen ja tikkaamaan reunan suoralla ompeleella. Avuksi nappasin piilo-ommeljalan, jonka reunan avulla tikin sai osumaan samalla etäisyydelle helposti, pitämällä helman reunan paininjalan punaista merkkiä vasten.



Kun mekko oli muuten valmis, kirjoin helmaan pari pientä ja yhden ison lintusen, creative performancen kuviokokoelmasta. Vaihdoin lintujen värejä puvun värimaailmaan sopivammiksi, ja lisäsin metallilankaa tuomaan kiiltoa. Kirjoin vielä yhden ison linnun  erilliselle kankaalle, leikkasin sen reiluilla saumanvaroilla irti ja tein siitä rintakorun yläosan koristeeksi. En halunnut kirjoa sitä suoraan miehustaan, jotta lintu olisi "elävämpi" ja sen voisi tarvittaessa ottaa pois.






Asusta tuli onnistunut, ja se sopi iloiseen tilaisuuteen hyvin. Enpä normaalisti käytä päähineitä tai pukeudu kovin värikkäästi, mutta nyt jos koskaan oli hyvä tilaisuus tälläytyä normaalia enemmän. Helman materiaali oli todella kiitollinen, sillä siinä ei näkynyt mitkään juhliin kuuluvat roiskeet tai sotkut, ja fasinaattorikin selvisi yön yli.

Kuvaaja Kristian Tuomilehto

Kuvaaja Kristian Tuomilehto


tiistai 13. marraskuuta 2012

Elisabeth

Vaikka ompeleminen ja konekirjonta ovat tälläkin hetkellä suosikkejani käsitöistä, välillä on todella hauskaa tehdä jotain aivan muuta. Muutama viikko sitten vietimme siskoni polttareita, ja teimme sinne toisen siskon kanssa tilaisuuteen sopivat rintakorut kaikille osallistujille.Tarvittiin mm. metreittäin satiininauhoja, viskoorinyöriä, rintaneuloja, ompelulankaa ja tehokasta liimaa, ja tietysti kärsivällisyyttä. Vaikka teimme sarjatyötä, näihin sai kulumaan aikaa yllättävän paljon. Halusimme tehdä ruusukkeisiin morsiamen kuvan, ja se onnistui liimaamalla yksinkertaisiin puunappeihin valokuvan ja lakkaamalla sen askarteluliikkeestä löytyneellä aineella.



Ensin teimme ruusukkeen osat valmiiksi, ja yhdistimme ne ompelemalla. Taakse ommeltiin rintaneula, ja sitten liimasimme etukäteen lakatun kuvanapin ruusukkeen päälle. Nappi kierrettiin vielä viskoosinyörillä ja koristeeksi ripustettiin tuollainen pieni, metallinen koru.



Ruusukkeita syntyi kuusitoista, omani oli kuvaa otettaessa jo käytössä. Tarkoituksena oli valita koruun arvokkaalta näyttävä kuva, ja siinä kyllä onnistuimme: todella moni on tullut kysymään minulta ja muiltakin siskoilta, kuka korussa on, ja moni on veikannut jotain kuninkaallista. Siskoani onkin kutsuttu Elisabethiksi, joten sehän sopii hyvin.



torstai 1. marraskuuta 2012

The Knitting & Stitching Show, 2.päivä

Vielä muutama kuva ja ajatus Lontoon käsityömessuista. Pidin messuista erityisesti sen takia, että materiaalien lisäksi esillä olleet käsityöt ja taideteokset olivat todella innovatiivisia sekä laadukkaita: ideoita heräsi lähes jokaisella osastolla. Messuilla olikin esillä sekä tilkkutöitä että neulottuja taidekäsitöitä. 

 
Hauskin kokonaisuus messuilla taisi olla Rowanin kilpailu, jossa oli neulottuna kokonainen kylä! Yksityiskohdat olivat todella mietittyjä, kylästä löytyi esimerkiksi hääseurue, kasvimaa, partiolaisten leiri sekä palkittu paloasema. Tämän hienouden rinnalla amigurumi-kurssilla virkkaamani leppäkerttu kalpeni aika lailla..


Ompelijana silmääni pisti Merchant&Mills -nimiset käsityötuotteet, erityisesti heidän kaavansa. Esillä oli vaaterekki täynnä protoja (=mallikappaleita perusvaatteista), jotka saattoi ostaa omakseen ja tehdä siihen tarvittavat muutokset omaa vartaloa varten. Todella hyvä idea, sillä oman peruskaavan tekeminen on melko työlästä, ja ainakin itselläni jää usein (kiireen takia..) proton valmistelu kehnoksi. On myös paljon helpompaa sovittaa mallikappaletta ja miettiä, miten joku vaatteen malli sopii itselleen, kuin katsomalla pelkästään kuvasta.



Messuilta löytyi paljon tuttuja tuotteita ja yrityksiä, esimerkiksi Rowanin neulelangat. Kotimaisista laaduista oli neulottu hauska Union Jack -lippu osaston seinälle, ja sen edustalla esiintyi lauma erilaisia neulottuja eläimiä. Osastolla oli myynnissä settejä esimerkiksi neulotun mäyrän tai oravan tekemiseen, ja nuo paketit näyttivät olevan todella suosittuja.

  
Taidekäsitöistä silmääni pisti erityisesti erään paikallisen miehen tekemät taulut, joihin hän teki tikkauksia sekä ompelukoneen vapaakirjonnalla että käsin, ja yhdisti työhön erilaisia kangaskerroksia ja lankoja. Osastollaan oli hienot mallit esittelemässä hänen työtapojaan: ensimmäisessä tilkussa oli vain muutama kangaspala liimattuna/harsittuna paikalleen, seuraavassa muutama koneommel, seuraavassa taas lisää kangaskerroksia sekä paksumpaa lankaa jne. Työvaiheita oli todella monta, ja aikaa vei varmasti myös se, että hän suunnitteli työtä samalla kun teki sitä. Tämä oli ehdottomasti sellainen tekniikka, jota haluaisin joskus itse kokeilla.




Lisää taidetta löytyi neulottujen hahmojen muodossa toisenlaiselta osastolta. Tekstiilisuunnittelija Alice Wolfen osastolla oli hänen kurssillaan valmistettu fantasiamaailma, jossa oli todella upeita ja värikkäitä hahmoja erilaisista langoista. Väriyhdistelmät oli herkullisia, työtä oli hauska katsella ja löytää pieniä hahmoja piilosta pohjakankaan taitteista.





Mukaani messuilta tarttui muun muassa konekirjontalankaa, nauhoja, nappeja, helmiä, ristipistotyö, kortteja, paljon valokuvia ja vielä enemmän ideoita. Toki Lontoossa oli paljon muutakin nähtävää, mutta Knitting & Stitching Show teki minuun todella suuren vaikutuksen, ja olisi tosiaan hienoa päästä tuonne toistekin. Ensi vuotta odotellessa!