Enpä muista koska olisin odottanut joulua näin paljon - en lahjojen tai jouluruokienkaan takia, vaan loman ja rauhoittumisen vuoksi. Syksyni on mennyt todella tiiviisti opiskelujen parissa, mutta loppu häämöttää nyt jo parin viikon päässä. Kotini ja työhuoneeni ovat kuin pommin jäljiltä, mutta mielessä alkaa vähitellen pyörimään tenttien sijasta jouluvalmistelut ja tietysti erilaiset käsityöt.
Olen jo monena vuonna suunnitellut tekeväni jonkinlaisen joulukalenterin esimerkiksi kirjomalla, mutta en ole viitsinyt tehdä sellaista vain itselleni. Nyt päätin yllättää poikaystäväni ja tehdä hänelle kiitokseksi kaikesta syksyn aikana saamastani tuesta joulukalenterin, jonka pieniin taskuihin mahtuu pieni yllätys jokaiseen aamuun aina aattoon asti.
Projekti päätyi sarjaan "näyttää yksinkertaiselta, mutta tekeminen viekin yllättävän paljon aikaa", sillä halusin tehdä taskuista melko isot ja huolitellut joka puolelta. Päädyin muutamien kokeiluviikkausten jälkeen tekemään kalenterin yhtenäisestä noin 60 x 150 cm kankaasta, jonka laskostin niin, että siihen syntyi neljä riviä taskuja. Samalla kirjottujen numeroiden nurjat puolet jäivät myös piiloon eikä kalenterista tarvinnut huolitella kuin sivut.
Tein kirjonnat melko yksinkertaisella mutta mielestäni aika hauskalla Curlew -fontilla, ja korkeutta numeroille tuli 5 cm. Taskut olivat noin 9 x 11 cm, joten reunoille jäi vähän tilaa ja numeroiden kohdistaminen oli helpompaa. Vedin taskujen kohdalle aika ronskit merkinnät liidulla, jonka pyyhin lopuksi pois, ja vielä nuppineuloilla laput, joissa luki mikä numero tulee mihinkin (sekalaiseen järjestykseen).
Kalenterista tuli yksinkertainen mutta toimiva ja tyylikäs, ja ensimmäisestä taskusta löytyi jo pieni paketti. Toivottavasti tämä tonttu muistaa täyttää taskuja ja pääsee vihdoin nauttimaan joulun odotuksesta!
P.S. Tikatan Facebook-sivuilla on myös hauska joulukalenteri, kannattaa käydä kurkkaamassa!