Järjestimme kolme vuotta sitten kaverini kanssa ex tempore -rapujuhlat, joihin tein nyörikirjonnalla hauskan rapuliinan. Laskeskelin valokuvista, että juhlijoita taisi silloin lyhyestä varoitusajasta johtuen olla vain kahdeksan, mutta viime vuonna väki taisi jo liki tuplaantua ja nyt viikonloppuna mahdutamme saman pöydän ääreen parikymmentä kaveria. Pieni rapukaitaliina ei taida enää tälle laumalle riittää, mutta halusin tehdä jotain itse juhlia varten, raputeemalla tietty. En löytänyt jemmoistani enää kirjottavaksi sopivia keittiöpyyhkeitä, joten päädyin reilunkokoiseen käsipyyhkeeseen: sille on varmasti käyttöä!
Rapu, tai oikeastaan hummeri, löytyi netistä embroiderydesigns.com sivustolta, ja se vaikutti olevan todella hyvälaatuinen kuvio, muiden käyttäjien kommenteista päätellen. Uskalsin siksi kirjoa sen suoraan pyyhkeelle, ja se onnistuikin todella siististi.
Kuvio mahtui juuri 80x80mm kehälle, ja tässä työssä käytin sekä alla että päällä veteenliukenevaa tukikuitua. Olen nyt viimeisimmissä töissäni käyttänyt Aqua Magicia, koska se on sopivan paksua ja lähtee pesussa hyvin pois, jolloin kirjonnoista tulee pehmeät ja froteella pinta pysyy tasaisena.
Kuvion nurjasta puolesta tuli myös mainitsemisen arvoisen siisti, ja pesun jälkeen kuvio erottuu froteesta vielä paremmin. Näitä tulee ehkä tehtyä toinenkin, tai sitten seuraaviin rapujuhliin jotain muita tekstiilejä. Jospa ensi vuonna ehdimme järjestää juhlat vielä sesonkiaikaan, jolloin kaikkia koristeita ei tarvitse keksiä itse... Nämä juhlat ovat hieno aloitus hektiselle syksylle, sillä vielä ennen pahimpia kiireitä saamme juhlistaa mm. uusia työpaikkoja, asuntoja ja ennenkaikkea lemppareitamme rapuja.
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
tiistai 29. syyskuuta 2015
Hupparit synttäritytöille
Pieni loma käsitöistä teki yllättävän hyvää: nyt kun arki on lähtenyt taas rullaamaan alkoikin kirjontakone jo houkuttelemaan uusien projektien kimppuun. Mielikuvitukseni on edelleen mitä on, joten kaikenlaiset toimeksiannot ja ideat ovat todella tervetulleita, joten onneksi perheelläni niitä riittää.
Siskollani on pieni Kummityttö, jonka syntymäpäiviä juhlitaan nyt lokakuun alussa. Myös hänen isosiskollaan on samana päivänä juhlat, joten molemmille neideille piti keksiä lahjat. Vinkkasin, että kirjontakoneeni (ja sen käyttäjä eli minä) on käytettävissä, joten kävimme hankkimassa tytöille kivat collegepuvut nimikoitaviksi.
Suunnitelmana oli nimikoida hupparit melko tavanomaisesti, eli nimet kaunofontilla vasempaan rintaan. Langan värikin oli hyvin lähelle hupparin sävyä. Siskoni kuitenkin keksi, että huppareihin kirjottaisiin jotain muutakin "pientä kivaa", ja heitti idean kirjotusta leppäkertusta hupun reunassa. Kävin sitten vaihtoehtoja läpi, ja päädyin tekemään toiseen huppariin leppäkertun ja toiseen vihreän madon Husqvarna Vikingin Outdoor MiniLife -kokoelmasta. Kuviot tuli eri paikkoihin, jotta tytöt voivat sitten itse löytää ötökät omasta ja siskonsa paidasta.
Käytin neuloksen kirjonnassa pallokärkineulaa ja irtirevittävää tukikuitua, langat ovat Gütermann SULKY viskoosikirjontalankoja. Nimet ja ötökätkin olivat niin pieniä kuvioita, että ne mahtuivat 80x80mm kehälle, joten materiaaleja ei kulunut paljon.
Vaikka sekä nimet että ötökät ovat melko pieniä ja huomaamattomia, näistä tuli mielestämme tosi hauskat ja persoonalliset todella pienellä vaivalla, ja tyttöjen on nyt helppo erottaa omat hupparinsa. Toivottavasti ötökät miellyttävät pieniä käyttäjiään yhtä paljon kuin tekijöitä!
Siskollani on pieni Kummityttö, jonka syntymäpäiviä juhlitaan nyt lokakuun alussa. Myös hänen isosiskollaan on samana päivänä juhlat, joten molemmille neideille piti keksiä lahjat. Vinkkasin, että kirjontakoneeni (ja sen käyttäjä eli minä) on käytettävissä, joten kävimme hankkimassa tytöille kivat collegepuvut nimikoitaviksi.
Suunnitelmana oli nimikoida hupparit melko tavanomaisesti, eli nimet kaunofontilla vasempaan rintaan. Langan värikin oli hyvin lähelle hupparin sävyä. Siskoni kuitenkin keksi, että huppareihin kirjottaisiin jotain muutakin "pientä kivaa", ja heitti idean kirjotusta leppäkertusta hupun reunassa. Kävin sitten vaihtoehtoja läpi, ja päädyin tekemään toiseen huppariin leppäkertun ja toiseen vihreän madon Husqvarna Vikingin Outdoor MiniLife -kokoelmasta. Kuviot tuli eri paikkoihin, jotta tytöt voivat sitten itse löytää ötökät omasta ja siskonsa paidasta.
Käytin neuloksen kirjonnassa pallokärkineulaa ja irtirevittävää tukikuitua, langat ovat Gütermann SULKY viskoosikirjontalankoja. Nimet ja ötökätkin olivat niin pieniä kuvioita, että ne mahtuivat 80x80mm kehälle, joten materiaaleja ei kulunut paljon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)