Tuttavani pyysi minua tekemään lahjaksi valmistamilleen vinaigreteille pussukat, joihin brodeeraisin pullojen makujen mukaan mustikan ja vadelman, sekä tietysti tekstin "vinaigrette". Ajattelin aluksi, että joudun suunnittelemaan kuviot alusta loppuun itse, mutta selattuani kuviokokoelmia löysin kaiken tarvitsemani valmiina.
6D -ohjelmasta löytyi "Food and Drinks" -kansiosta nätti vadelmanoksa, josta kopioin yhden yksittäisen vadelman. Tein siitä vielä kopion, jonka käänsin vähän eri suuntaan kuin alkuperäisen, ja vadelmat olivat sillä valmiit. Mustikoita on aiemminkin käyttämässäni endless-kuviossa, ja samoin siitä kopion yksittäiset mustikat. Koska halusin mustikoihin jotain vihreää, otin ohjelman "SuperDesign" välilehdeltä yhden lehden, ja liitin sen isomman mustikan kaveriksi. Molempiin kuvioihin tuli sama teksti, samalla fontilla.
Koska pullot olivat vielä jääkaapissa tekeytymässä, tein pussukat ottamieni mittojen mukaan. Kankaaksi valitsin hieman säkkikankaan tuntuisen puuvillan.
Tein kirjonnat ensin, ennen ompelua. Kohdistin kuviot melko keskelle suorakaiteen muotoisia kappaleita, käytin harsintatoimintoa ja kone hoiti jälleen loput.
Lopuksi ompelin kirjotut kappaleet kiinni pohjaksi leikkaamaani ympyröihin, sitten sivusaumat ja lopuksi käänsin pussin suut.
Valmiiden pussukoiden kaulaan solmin melko paksulla hamppunarulla rusetit. Näin pussukat saa helposti irti ja talteen seuraavaa käyttöä varten. Näistä tuli mielestäni todella onnistuneet, ja samaa ideaa voisi soveltaa esimerkiksi oman sadon mehuihin, tai vaikka jouluna glögipulloihin.