Vanhasta uutta

Olen huono ostamaan mitään kirpputoreilta: kyse ei suinkaan ole siitä, etten huolisi jonkun vanhaa, vaan en ole koskaan oppinut kiertämään kirpputoreja riittävästi ja siten löytämään mitään kunnon helmiä. Kadehdin ystäviäni, jotka tekevät upeita löytöjä lähes ilmaiseksi, mutta lohduttaudun (aina välillä...) sillä, että osaan itse tehdä paljon erilaisia vaatteita, ainakin korjauksia.

Lähimmäs kirpputorikokemusta pääsin vuoden lopulla vanhempieni vaatehuoneessa, josta karsittiin vuosien käyttämättömiä ja vanhoja vaatteita. Olin pitkään etsinyt itselleni palmikkokuvioitua neulemekkoa tai -tunikaa, mutta eipä ollut tullut sopivaa vastaan. Olin kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä nappasin poisheitettävien laatikosta isäni vanhan tummansinisen neuleen, joka oli juuri etsimääni materiaalia: palmikoitua neuletta, tässä tapauksessa puuvillaa. Neule oli jo melko vanha ja venynyt, mutta paita oli melko laadukas ja siten muokattavissa uudeksi vaatteeksi.

Leikkasin aluksi neuleesta hihat irti, jotta pääsin kaventamaan paitaa (kuten kuvasta näkyy, venähtäneessä neuleessa oli kavennusvaraa melko reilusti). Tämän tuunauksen tein saumurilla, sillä neule oli niin harvaa, että ompelu ja huolittelu erikseen olisi ollut todella hankalaa. Nuppineulatkin hävisivät materiaaliin koko ajan, joten aluksi huristelin saumurilla melkoisella tuurilla. Kun paita oli saanut muuten muotoa, kiinnitin hihat ja ryhdyin kaventamaan niitä yhdessä sivusaumojen kanssa.
 

Neuleen pääntie oli sopiva sellaisenaan, samoin helma, joten tämä tuunaus oli kyllä naurettavan helppo. Siksi ihmettelenkin, miksi tuo roikkui työhuoneessani keskeneräisenä muutaman kuukauden.. Koska halusin valmiiseen tunikaan jotain "uutta" tai hieman erilaista ilmettä, lisäsin siihen nahkaiset kyynärpääpaikat. Ruskeissa nahkapaikoissa oli onneksi valmiit reiät ompelua varten, joten sekin sujui melko kivuttomasti. Laitoin hihojen sisään varuiksi rullatut mainoslehdet, jotta en olisi ommellut hihoja umpeen paikan kohdalta. 

Neuleesta tuli juuri sellainen kuin olin toivonut, ja se on todella mukava päällä. Olen usein melko laiska pukeutuja, joten paksu neule, jonka alle ei tarvitse mitään erikoista, sopii tyyliini erittäin hyvin. Tästä tulee varmasti yksi lempivaatteistani, ja kerrankin sain sellaisen todella edullisesti. Täytynee vierailla isin vaatekätköillä useamminkin..

Farkkuja

 

Jos minulta kysyttäisiin, mikä on useimmin tekemäni käsityö, liittyisi se varmaan farkkujen korjaukseen. Aiemmassa työpaikassani lyhensin päivittäin useat parit farkkuja, ja perhe sekä kaverini pyytävät minua usein lahkeenlyhennysten lisäksi paikkaamaan kuluneita housuja tai vaihtamaan rikkoutuneen vetoketjun. Farkkujen ompelu on mielestäni mukavaa muun muassa siksi, että farkussa näkyy usein aiempien ompeleiden jälkiä (tämä on positiivista siksi, että esimerkiksi vetoketjun vaihdossa voi kohdistaa uuden ketjun vanhan ketjun tikkauksiin), materiaali on napakkaa ja sitä voi silittää huoletta sekä siitä on helppo ratkoa pieleen menneitä ompeleita, tai vaikka sen rikkimenneen vetoketjun.

Tärkeää farkkujen ompelussa on käyttää vahvaa ompelulankaa (omassa käytössäni on Gütermannin erikoisvahva polyester) sekä paksuja farkkuneuloja (omassa käytössäni Inspiran neuloja, vahvuudet 90-110). Farkkuneuloissa on terävä kärki, joten se uppoaa tavallista neulaa paremmin tiiviin farkun läpi.

 

 

Ensin aloitetaan vanhan farkkuketjun irroittamisella. Ratkojalla tai terävillä saksilla, kukin oman mieltymyksensä mukaan. Vetoketjua ratkoessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten alkuperäinen ketju oli kiinnitetty, jotta uuden laittaminen paikalleen samalla tavalla helpottuisi.

Aloitan kiinnittämällä vetoketjusta sen puolen, joka on napin puolella housuja. Tässä vaiheessa hyödynnän aiemman ketjun jättämiä jälkiä: kohdistan vetoketjun ja nuppineulat niin, että uusi ommel kulkisi samassa kohtaa kuin alkuperäinen. Jos uusi vetoketju on alkuperäistä pidempi, aloitan kohdistamalla ketjun yläpään "oikeaan kohtaan" ja ketjun ylimääräinen pituus jää leikattavaksi pois alareunasta, tai alasauman sisälle.

Kun ketjun alapuoli on ommeltu kiinni, alan kohdistamaan ketjun yläpuolta housun läppään. Vetoketju ommellaan ensin läpän nurjalle, yksinkertaiselle kankaalle, ja vasta lopuksi tehdään päällitikkaukset, jotka siis näkyvät housun miehustassa. Näin vetoketju saadaan ommeltua sopivista kohtia kiinni housunläppään, vaikka päällitikkaukset ulkonäöllisistä syistä eivät kulkisi samoissa kohdissa.

Vetoketjun tikkaukset näkyvät ylemmässä kuvassa melko heikosti, sillä ompelulanka oli hyvin samanväristä vetoketjun kanssa, mutta ne ompeleet eivät siis näy housun "oikealla" puolella. Päällitikkaukset tehtiin vanhoja ompeleen jälkiä seuraten, ja nurjalta katsottuna ne kulkevat lähempänä läpän huoliteltua reunaa. Turhat langanpätkät siistitään leikkaamalla ja valmista tuli!

...paitsi että näistä farkuista oli vetoketjun lisäksi revennyt yksi vyölenkki lähes kokonaan irti. Tällaisten repeäminen paikkaaminen on tullut tutuksi, ja apuna käytän yleensä aina silitettävää farkkupaikkaa (tai jos en ole muistanut hankkia paikkamateriaalia, tavallinen silitettävä tukikangaskin käy). Silitän sopivan kokoiseksi leikatun paikan molemmille puolille repeämää, ja siksakkaan paikan reunat siisteiksi. Jos olen paikannut esimerkiksi isompaa aluetta, kuten farkkujen haaroja tai polvia, siksakkaan koko paikan päältä, mutta tässä korjauksessa uskon pelkkien reunojen ompelun riittävän. Lopuksi vyölenkki ommellaan takaisin paikoilleen, hieman löysänä, jotta vyö mahtuu kulkemaan lenkistä. Nyt nämä farkut kestävät taas käyttöä ja odottelen seuraavaa paria korjattavaksi...