Vuosi ei ole vielä vaihtunut, mutta tämä syksy on ollut minulle todellista muutosten aikaa. Aloitin opiskelemisen ammattikorkeakoulussa ja sen vuoksi vähensin työskentelyä Tikatassa, jossa minulla tulikin kesäkuussa viisi työvuotta täyteen. Lokakuun alussa myös Tikata koki suuren muutoksen, sillä yrityksen perustaja Mira myi liikkeen työkaverilleni, ja siis nykyiselle pomolleni, Nicolalle. Jatkan Tikatassa osa-aikaisena myyjänä, joten minut saattaa edelleen tavata Tikatan kursseilta tai kassan takaa.
Syksyn uusista kuvioista johtunut blogihiljaisuuteni on nyt kuitenkin ohi, sillä Tikkihiiri muuttuu entistä aktiivisemmaksi uuden, upean kirjontakoneen myötä. Olen yhteistyössä Pfaffin maahantuonnin kanssa, ja sainkin heiltä käyttööni uuden Pfaff creative 3.0:n aiemmin käytössäni olleen creative performancen tilalle. Kirjonta ja muu ompelu siis jatkuu Tikkihiiressä entiseen tapaan, mutta kone vain on hieman erilainen kuin ennen.
Creative 3.0 on performancen tapaan kosketusnäytöllinen kirjova ompelukone. Näyttö on hieman pienempi, mutta helppokäyttöinen ja selkeä. Koneen mukana tulee näppärä tikku, jolla näyttöä saa käytettyä ilman sormenjälkiä. Siirtyminen kirjonta- ja muokkaustilan välillä on yksinkertaista, ja kuviota saa esimerkiksi käännettyä peilikuvaksi tai kierrettyä ympäri.
Tutustuin koneeseen tekemällä parit yksinkertaiset tyynynpäälliset sekä kirjomalla muutamia kuvioita tavalliselle kankaalle sekä froteelle. Jälki oli siistiä ja kone nakutti samaan tuttuun tapaan kuin performance. Pääsin välillä tekemään muuta, ja koneen piipatessa tulin vain vaihtamaan langan.
Tyynyt tein napakasta Marimekon puuvillasta, ja hyödynsin niihin jo olemassa olevia vetoketjujani.Toiseen tyynyyn ompelin piilovetoketjun ja toiseen tavallisen spiraaliketjun. Creative 3.0:ssakin on Pfaffin kiinteä yläsyöttö IDT, joten paksunkin kankaan ompelu sujuu helposti.
Kirjontaa kokeilin vakkarityöhöni eli käsipyyhkeeseen. Tämä pyyhe valmistui pienelle sukulaistytölleni, jonka uuden, oman makuuhuoneen väritys on kuulemma keltaista ja harmaata. Kuvion valitsin neidin nimen mukaisesti, ja nimikirjaimetkin olivat erillisiä kuvioita, joiden värit yhdistin keltaisiksi. Kenguru sekä aakkoset ovat Hanna's ABC -kuviokokoelmasta, josta olen jo aiemmin kirjonut siilejä.
Kirjontakehän koko oli 120x120mm. Kirjonnan tukena käytin veteenliukenevaa Inspiran Aqua Magic -kuitutukea sekä työn pinnalla Gütermannin Solvy -kalvoa.
Otan mielelläni vastaan kommentteja ja palautetta tekemistäni töistä, sekä tietysti ideoita ja toiveita blogin sisältöä ajatellen. Kommentteja voi lähettää täällä blogissa tai sähköpostitse, osoitteeni on karla.vallila (a) gmail.com. Konekirjonta on ja pysyy ykkösaiheenani, mutta jos mielessäsi on jokin kirjonnan erikoistekniikka tai apuväline, laita ihmeessä vinkkiä niin tutustun mahdollisuuksieni mukaan aiheeseen.
kivan näköisiä kaikki, mutta yliveto on tuo Ruutin pyyhe :) um
VastaaPoista