Suunnittelin alkuvuonna lomamatkaa Lontooseen siskoni luokse, ja kuulin samoihin aikoihin Lontoossa järjestettävistä monipuolisista käsityömessuista. Ajankohdat sopivat yhteen, joten pääsin tutustumaan Alexandra Palacella pidettyihin messuihin viime viikon lopulla.
The Knitting & Stitching Showssa oli nimensä mukaisesti esillä neulontaan ja ompeluun liittyviä tarvikkeita, ideoita, näyttelyitä sekä myös paljon muita käsityötarvikkeita. Helmiä, kirjontaa, huovutusta, melkein mitä tahansa mitä voisi kuvitella käsityömessuilta löytyvän. Tapahtuma oli todellinen elämys, jonne toivon pääseväni joskus uudelleen.
Suomen messuilta ja vastaavista tapahtumista olen usein jäänyt kaipaamaan enemmän upeita materiaaleja, ideoita sekä inspiraatiota käsillätekevälle, valmiiden tuotteiden sijaan. Lontoon messuilla yhdistyi hienosti sekä todella laadukkaat, valmiit käsityöt tai tarvikepakkaukset, että metritavarana myydyt kankaat ja nauhat sekä langat, napit, helmet, tilkut, huovat jne..
Messuilla järjestettiin erilaisia työpajoja, joilla tehtiin esimerkiksi kierrätysmateriaaleista uusia tuotteita. Samoin kuin Suomessa, vaatteiden tuunaus ja uusiokäyttö vaikutti olevan suosittua.
Erilaisia korutarvikkeita ja helmiä löytyi todella paljon. Oli hauskaa tunnistaa Suomestakin saatavia tuotteita, esimerkiksi tiettyjä koristenappeja, jotka olivat messuilla jopa kalliimpia kuin kotona. Mukaani tarttui kuitenkin muutama pussillinen nappeja, sillä niitähän ei voi koskaan olla liikaa..
Kirjontatyöt olivat todella isosti näkyvillä messuilla: sekä konekirjonta että perinteinen käsinkirjonta on todella suosittua Englannissa. Kirjontamalleja löytyi laidasta laitaan: paljon perinteisiä malleja, sekä myös uudempia ja nuorille suunnattuja töitä. Konekirjonnan suosio näkyi esimerkiksi kirjontalankojen tarjonnassa: erilaisia koristelankoja oli saatavilla usean osaston verran, enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan.
Konekirjontaa ja muutenkin upeita ompelukoneita oli esillä useamman tutun konemerkin osastoilla, joista tutustuin tietysti Pfaffiin sekä Husqvarna Vikingiin. Esillä oli uusimmat konemallit sekä hienoja mallitöitä, joista sain paljon ideoita ompeluuni. Pfaffin osastolla oli todella paljon kävijöitä, joten kuvien napsiminen jäi vähäiseksi.
Toinen messuilla isosti esillä ollut ala oli tilkkutyöt. En ole itse harrastanut tilkkuilua, mutta tämän matkan jälkeen mielessä pyörii yksi jos toinenkin idea tilkkutöiden kokeilusta.. Upeita kankaita ja valmiiksi leikattuja tilkkuja oli saatavilla todella paljon, sekä toinen toistaan hienompia mallitöitä. Messuilla oli muiden näyttelyiden lisäksi esillä paljon tilkkutöitä, mutta osaa niistä ei saanut valokuvata.
Messuilla oli niin paljon nähtävää, että palasin sinne seuraavana päivänä katsomaan lisää osastoja sekä tekemään hankintoja. Minua oli etukäteen varoiteltu isomman matkalaukun ottamisesta mukaan, mutta välissä nukuttu yö auttoi selkeästi ostopäätösten hillinnässä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti