perjantai 18. heinäkuuta 2014

Thermogaze

Konekirjonnan avuksi on olemassa todella paljon erilaisia tukimateriaaleja, joihin olen ilokseni päässyt tutustumaan kuluneiden vuosien aikana työni kautta. Viime aikoina olen käyttänyt lähinnä tuttuja ja turvallisia materiaaleja (tavalliset ja veteenliukenevat kuidut) kaikkiin projekteihini, mutta nyt sain Tikatasta kokeiltavakseni Thermogaze -tukikuitua, joka häviää työstä silittämällä tai prässäämällä. Vaikka materiaali oli teoriassa minulle tuttua, en muista ikinä kokeilleeni vastaavaa ihan käytännössä, joten nyt sain hyvän syyn testailla tällaista "uutuutta".

Juhlimme tuoreen filosofian maisterin valmistujaisia heinäkuun alussa, jonne perheeni vei lahjaksi paellapannun ja parit keittiöpyyhkeet, päivän sankaritar kun valmistui espanjan opettajaksi. Äitini toivoi pyyhkeisiin nimikoinnit, ja koska kyseessä oli pienet työt, kokeilin uutta kuitua niihin. Epäilin lähinnä käräyttäväni kuidun joko silitysraudan tai pyyhkeen pintaan, joten nämä työt olisin hyvin ehtinyt tekemään kokonaan uudelleen.



Kuitu on karkeampaa kuin muut käyttämäni tukikuidut ja muistuttaa mosaiikkitöissä käyttämääni tarlatan-kangasta. Varmaan juuri karkeutensa johdosta se asettui kehälle hyvin, ja vaikutti siltä, että ohutkin kerros riitti hyvin tukemaan kirjontaa.

Fontiksi valitsimme "Disney" -fontin eli Swirl 25-55mm. Juhlien teemavärinä oli keltainen ja oranssi, joten tein kirjonnat samoilla väreillä. Pyyhkeet olivat tällä kertaa valmiina ostetut, toinen vohvelikankainen ja toinen tasaisempaa puuvillakangasta.


Kirjonta sujui nopeasti, ja jännittävin vaihe oli kuidun poistaminen. Leikkasin aluksi suurimmat palat kuitua pois työstä, ja laitoin sen jälkeen kirjonnan leivinpapereiden väliin, sillä pelkäsin tosiaan käräyttäväni silitysrautani pohjan. Aluksi silittäessäni työtä vaikutti, ettei mitään tapahdu, mutta aika nopeasti kuitu alkoi tummenemaan ja kurkatessani paperin väliin se rapisi todella helposti irti kirjonnasta. 




Kuitu toimi todella hyvin, sillä kaikki pienimmätkin muruset kuitua hävisivät kuin tuhka tuuleen, eikä siitä jäänyt mitään jälkeä valmiiseen työhön. Thermogaze on todella hyvä vaihtoehto veteenliukeneville kuiduille, sillä teen usein kirjontoja lahjaksi viime hetkillä, ja kun työ pitäisi olla paketoitavissa tunnin sisällä, ei silloin veden kanssa lutraaminen tule kysymykseen. Thermogazen leveys on 40cm, joten se sopii isompiinkin töihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti