lauantai 31. toukokuuta 2014

Rosette-pyyhe (osa 2)

Sain syntymäpäivälahjaksi huhtikuussa siskoltani upeat Marimekon pyyhkeet, joiden kaveriksi löysin Ikeasta melko samansävyisen turkoosin käsipyyhkeen. Aluksi pyyhe oli esillä sellaisenaan, mutta nappasin sen aika pian käsittelyyni ja kirjoin siihen Pfaffin Rosette -kuviokokoelmasta (361) pienen kuvion. Olen tehnyt samasta kokoelmasta myös käsipyyhkeen pari vuotta sitten, mutta pienemmän ja eri kuvion. Tämän kuvion koko oli noin 10x10cm, eli se mahtui hyvin pyyhkeen lenkin yhteyteen.


Pingotin kehälle Inspiran Agua Magic -veteenliukenevaa tukikuitua, jottei pyyhkeeseen jää mitään kovaa kohtaa. Sitten kuidulle suihkaus liimasprayta, pyyhe paikalleen ja vielä ennen kirjonnan aloittamista pala samaa kuitua harsinnalla kiinni pyyhkeen pintaan. Näin tikit eivät uppoa froteeseen.



Kuvioon tuli alunperin hopeista metallilankaa, mutta koska en halunnut kuviosta liian räikeää, vaihdoin sen siniseen metallilankaan. Hidastin hieman kirjontanopeutta, sillä tuo metallilanka on niin ohutta, että pelkään aina sen katkeilevan. Pykälän hitaammalla vauhdilla ei sitten tullutkaan mitään ongelmia. 




Kuviossa oli vähän alle 10 tuhatta tikkiä, joten se valmistui melko nopeasti. Lopuksi leikkasin isoimmat ylimääräiset palat tukikuitua irti, ja sitten koko pyyhe pesulle. 


Nurja puoli oli myös todella siisti, ja tukikuitu vielä peseytyy pois.


Pyyhe on kuvassa vielä vähän kostea, mutta metallilanka kimaltaa siitä kivasti esille, varsinkin valoa vasten tarkastellessa.  


Valmis pyyhe pääsi heti käyttöön, hieman kosteana vielä tosin. Pyyhkeen väri on oikeasti hieman vaaleampi, en vain malttanut odottaa sen kuivumista kokonaan ennen kuin ripustin sen kylppärin koristukseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti