perjantai 30. toukokuuta 2014

Kesätunika

En ole pitkään aikaan tehnyt vaatteita, varsinkaan tilaustyönä mittojen mukaan. Omat trikootunikat jne. ovat olleet helpoilla peruskaavoilla tai vanhan mallin mukaan tehtyjä, ja kun työtä on voinut sovittaa päälleen matkan varrella, ei niissä ole ompeluteknisesti ollut kehuttavaa. Nyt pääsin kertaamaan kaavoitusoppejani, kun ystäväni äiti pyysi minulta valmiin tunikan mukaisen paidan kesäksi, kesäisemmästä kankaasta.


Alkuperäinen tunika oli periaatteessa sopiva sellaisenaan, mutta miehustasta haluttiin poistaa parit ylimääräiset saumat, helmaan lisätä pituutta ja hihansuihin laittaa napakammat kuminauhat. Piirsin kaavat alkuperäisen tunikan ja toivottujen muutosten mukaisesti, ja lähdin sitten suunnittelemaan kankaan leikkuuta. Valittu materiaali oli hyvin laskeutuvaa viskoosia, jota leikatessa piti olla tarkkana, ettei kangaskerrokset liikahda saksien mukana. Päädyin leikkaamaan ensin etu- ja takakappaleet, ja lopusta kankaasta miehustan yläosan ja hihat. 


Kangas oli melko liestyvää, joten pyrin ompelemaan mahdollisimman pitkiä saumoja, jotka sain huoliteltua samantien saumurilla. Esimerkiksi hihat ompelin niin, että kiinnitin ensin hihan pyöriön olkasaumasta yhteen ommeltuihin etu- ja takakappaleeseen, ja lopuksi hihan ja puseron sivusauman yhdellä ompeleella.


Ohuen kankaan ompelussa yläsyöttäjä oli aivan ehdoton: tikistä tuli siisti ilman sen kummempia säätöjä. Yläsyöttäjä siis nimensä mukaisesti syöttää kangasta ylhäältä varsinaisten syöttäjien (paininjalan alla) lisäksi, joten saumat eivät vedä ja ompelu oli oikeastaan todella helppoa. Päällitikkauksissa käytin apuna piilo-ommeljalkaa, jonka avulla ja neulan siirrolla sain tikin juuri haluamaani kohtaan.



Miehustaan tuli kaksi pientä nappia, ja päädyin laittamaan alkuperäisen mallin mukaisesti samasta kankaasta päällystetyt napit. Päällystettyjä nappeja saa teetettyä esimerkiksi Tikatassa.



Hihansuihin ompelin reilun sentin levyiset kujat kuminauhalle, jota kiristin parilla sentillä alkuperäisestä mallista. Kujat jäivät vielä auki, joten niitä voi tarvittaessa säätää uudelleen. 


Tunikan takaosa oli yhdestä kappaleesta, todella yksinkertainen. Etuosaan tuli laskoksia sekä napit, joten takaosa sai jäädä ilman mitään erikoisuuksia.


Valmiista tunikasta tuli mielestäni oikein kesäinen ja kangas on varmasti todella miellyttävä iholla. Tunikaa ei siis vielä ole sovitettu, mutta eiköhän se mittojen mukaan tehtynä ole sopiva, ja mallihan on melko väljä. Kaavat jäivät hyvään talteen, joten tästä syntynee kesän aikana vielä useita muunnoksia, äitini tilasikin jo omansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti