lauantai 22. joulukuuta 2012

Keskeneräistä

Haaveilin kirjoittavani tähän aikaan blogitekstin, jossa esittelen valmiita töitäni ja lisää joulupaketteja, ja pääsisin sitten viettämään vapaailtaa. No, toki niitä valmiitakin juttuja on aikamoinen kasa, mutta edelleen tekemistä riittää.. Oman lisänsä ovat tuoneet siskoni, jotka ovat halunneet päästä kokeilemaan konekirjontaa omiin joululahjoihinsa, joten performancesta on nyt ollut iloa isommallekin porukalle. Nyt täytyy myös jo varoa, mitä kaikkea uskallan täällä esitellä, ettei yllätykset paljastu ennen aattoa. Laitan lisää kuvia kun paketit ovat päätyneet saajilleen ja ovat jo varmasti avattu!

Ötökät eivät ehkä ole kuvioista jouluisimpia, mutta nämä muurahaiset ja koppikset päätyivät lahjaksi sukulaisille, joiden kanssa vietän paljon aikaa mökillämme Itä-Suomessa. Keittiöpyyhkeille on aina käyttöä, joko kotona tai sitten mökillä. Materiaalina on metritavarana ostettu vohvelikangas, jonka kanttasin puuvillavinonauhalla. 
 


Eniten olen kirjonut tavallisia käsipyyhkeitä, hieman erilaisilla kuvioilla. Jouluisia karkkitankoja, joulukuusia, lumihiutaleita. Siskon ystäville (lapsiperheelle) tehtiin pyyhkeeseen hauska takanreunus, johon saatiin enemmän väriä.


Pyyhkeiden lisäksi olen tehnyt kirjontaa endless-kehällä. Jatkuvan kirjonnan kehällä työtä voi siirtää helposti, ja kirjoa samaa kuviota monta kertaa peräkkäin. Kuvio löytyy Pfaffin Grand Endless Holiday -kuviokokoelmasta. Käyttämäni kuvio oli sellainen, ettei kangasta tarvinnut tukea lainkaan, vaan kirjonta tuli suoraan pellavalle. 



Keskeneräisistä hommista huolimatta en ole vielä onnistunut kasaamaan niskaani hurjaa joulustressiä. Joulu tulee joka tapauksessa, on lahjat sitten valmiita tai eivät. Eikä perhelleemme tärkeintä joulussa ole tietenkään lahjat, vaan hyvä ruoka ;)

1 kommentti: