tiistai 26. elokuuta 2014

Tuliaisia Saareen

Alkukesän kurjat kelit vaihtuivat onneksi heinäkuun lopulle aurinkoisiin ja kuumiin päiviin, ja pääsin itse nauttimaan niistä sukulaisteni mukana Saaressa. Olen tehnyt sinne tuliaisiksi paljon erilaisia kirjottuja tekstiilejä, eikä tämäkään reissu eronnut aiemmista. Tein tällä kertaa saareen pari nimikoitua käsipyyhettä, joille tiesin löytyvän tarvetta, ja lisäksi kangaspussukan kaveriksi aiemmin tekemälleni pussukalle. Idea pussin kuviointiin tuli isosta seinävaatteesta, kuten aiemmassakin työssäni.


Koska halusin kirjontaan vähän väriä, valitsin tällä kertaa kirjottavaksi räikeän punaisen linnun, joka erottuisi hyvin säkkikankaan sävyiseltä puuvillalta. Pussukan vuori ja huolittelu ovat samoja materiaaleja kuin aiemmassa pussukassa.




Tällä kertaa laitoin pussin ja vuorin väliin vahvikehuopaa, jotta pussukka pysyisi paremmin pystyssä. Aiemmassa, isommassa pussissa olisi nimittäin ollut hyvä olla vähän tukea, mutta se toimi sellaisenaankin niin, etten lähtenyt purkamaan ja ompelemaan sitä aikanaan uudelleen.





Siistiksi leikatun reunan päälle oli helppo ommella valmiiksi kaksinkerroin silitetty 20mm vinonauha. Ompelin sen suoraan miehustan puolelta, yhdellä tikkauksella.



Ompelin reunaan vielä ripustuslenkin samasta vinonauhasta, ja valmista tuli! Paketin mukaan kirjoin tosiaan pari käsipyyhettä, jotka myönnän kyllä ostaneeni valmiina. Pyyhkeet pääsivät saaressa heti käyttöön, ja paranevat varmasti muutaman pesukerran jälkeen imukykyisemmiksi. Vähitellen alkaa tuliaisideat loppua, mutta onneksi seinävaatteessa on vielä vaikka kuinka paljon erilaisia hahmoja...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti