keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Jemmoja

Juutun käsitöissäni välillä tekemään paljon samanlaisia töitä. Joulun aikaan kirjoin todella paljon pyyhkeitä, ja nyt työn alla on ollut säilytyspusseja/koreja. Näihin pusseihin ja koreihin on helppo piilottaa esimerkiksi käsityötarvikkeita ja kosmetiikkaa, ja yhden olen varannut keittiöön hedelmäkoriksi. Käytän ommeltuihin pusseihin usein paksua markiisikangasta, jotta ne pysyvät ryhdikkäinä, mutta tarvittaessa olen lisännyt kankaiden väliin askarteluhuopaa.

Tein tädilleni nimipäivälahjaksi pussukan, jossa voisi säilyttää esimerkiksi hänen käsityötarvikkeita. Varastoistani löytyi pirteää Marimekon "Pienet kivet" -markiisia, johon ei tarvinnut mitään kuviointia tai muuta koristelua, mutta koska tein pussiin yksivärisen, mustan sisuksen, kirjoin siihen hänen nimensä sekä päivämäärän.



Tein tekstin suoraan Performancella, enkä tietokoneella kuten yleensä. Päivämäärä tuli pienemmällä fonttikoolla, jottei kokonaisuus kasvanut liian isoksi. Kehäksi valitsin näppärän pikkukehän, jonka koko on vain 80x80mm. Pingotin tukikuidun, suihkutin siihen spray-liimaa ja kiinnitin markiisin siihen ennen kirjontaa, kirjontatilan harsinta-toiminnolla.



Tein pussin sisäosan hieman pienemmäksi ja matalammaksi, ja käänsin ja silitin kuviollisen kankaan reunan niin, että sisäosan reuna jäi taitteen sisälle. Pussin reunasta tuli näin todella siisti, ja sen voisi halutessaan taittaa matalammaksi. Performance ompeli moninkertaisen markiisin siististi paksulla farkkuneulalla sekä yläsyöttäjän avulla.


Valmiista pussukasta tuli pirteän näköinen ja se pysyi hyvin pystyssä. Näitä pusseja on syntymässä koko ajan lisää, muutamaan on jo kankaat leikattuna valmiiksi ja ideoin niihin vielä värejä ja mahdollisia kuvioita.



Ommeltujen pussukoiden lisäksi olen tehnyt virkkaamalla muutaman korin. Tikatassa vietettiin 7-vuotissyntymäpäiviä ja ilmaisella kurssilla opeteltiin tekemään virkattuja sisustuskoreja. Olin opetellut virkkaamaan koreja jo aiemmin, mutta menin vapaaillakseni kertaamaan tekniikkaa mukavassa seurassa, ja sainkin yhden korin valmiiksi illan aikana.


Materiaalina sisustuskoreissa on puuvillainen ontelokude. Sininen kori syntyi kurssilla, virkkuukoukulla nro 8. Harmaan korin tein parina seuraavana iltana, hieman paksummasta kuteesta koukulla nro 10. Olen aiemmin virkannut myös trikookuteesta, mutta pidän ontelokuteesta enemmän sen tasalaatuisuuden ja paksuuden vuoksi. Kylppäriini tein jo jonkin aikaa sitten isomman korin, ja sinne on ollut helppo jemmata esimerkiksi hiustenkuivaaja ja meikkipussit. Paksun ontelokuteen virkkaaminen on käsille melko rankkaa, mutta mukavaa vaihtelua ompelulle. Ja kun ranteita alkaa pakottamaan liikaa, voi siirtyä vaikka kirjomaan tai suunnittelemaan uusia ompelutöitä..


1 kommentti: