keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Labels in the Hoop

Kuva: Husqvarna Viking

Husqvarna Vikingiltä on ilmestynyt hauska kokoelma pieniä tuotelappuja eri teemoilla. Labels in the Hoop -kirjontakokoelma #289 sisältää jopa 70 erilaista kuviota: kehyksiä, numeroita, fontteja jne. Tällaiset pienet kirjontatyöt, joita voi huoletta antaa lahjaksi ja joilla saa personoitua tylsempiäkin paketteja, ovat ehdottomasti lemppareitani. En ole missään nimessä kirjonut näitä kaikkia vielä itse, joten lainasin kuvat Husqvarna Vikingin kokoelmasta. 

Kuva: Husqvarna Viking
Kuva: Husqvarna Viking
Kuva: Husqvarna Viking
Ensimmäisen kuvan numerot ja alemman kuvan kehässä oleva "home made" lappu ovat toistaiseksi suosikkejani. Lähipiiriini on syntymässä ensi vuonna useampikin vauva, joten kokeilin tehdä pienillä jalanjäljillä koristellun lappusen valmiiksi tulevia pikkupaketteja varten.

 


Lappuihin saisi mallikuvien mukaan laitettua jonkin taustakankaan, mutta kokeilin tehdä lappusen "pelkälle" huopakankaalle. Alla oli tietty kirjonnan aikana ohut, irtirevittävä tukikuitu. Ainakin tämä kuvio näyttää ihan toimivalta ilman kangasta, mutta eiköhän näitä tule tehtailtua vähän erilaisia ja eri värisiä sitten, kun tietää onko tulossa tyttöjä vai poikia. Laitoin tähän mallikappaleeseen heijastinnauhan, joten lapusta ei toivottavasti tule ihan kertakäyttökamaa.



sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulu paketissa

Huh, jouluruoat alkavat vihdoin olla lopussa ja pian siirrytään uuden vuoden puolelle. Vietin todella mukavan joulun perheeni kanssa ja pääsin kuin pääsinkin tekemään pieniä käsitöitä vielä ennen aattoa. Osa joulupaketeista valmistui vasta joulupäivänä, sillä pääsin viettämään joulua tänä vuonna useammassakin osoitteessa. 

Joulukorteissani esiintyivät tänä vuonna Pinterestin innoittamat hama-helmistä askarrellut jouluiset kuviot. Lumihiutaleita, joulukuusia, lahjapaketteja jne. Tein myös parit lahjakortit samalla idealla. Ei ehkä kaikista aikuisimmat kortit, mutta taisivat sopia tyyliini aika hyvin ilahtuneista kommenteista päätellen.



Joulupaketteihini päätyi tänä vuonna useammatkin pyyhesetit. Näistä olenkin esitellyt kuvia ja työvaiheita jo kyllästymiseen asti, mutta vielä kerran mainitsen sen, miten siistejä ja pehmeitä kirjonnoista tulee, kun käyttää veteenliukenevaa tukikuitua sekä kirjonnan alla että päällä. Esimerkiksi Inspiran Aqua Magic, joka on vähän paksumpaa tukikuitua, toimii todella hyvin froteen kanssa. Ainoa huono puoli veteenliukenevien kuitujen kanssa on se, että kirjonnat pitää ehtiä pesemään ennen lahjan antamista, joten minun aikatauluillani hiustenkuivaajalle riitti puuhaa useampana päivänä...



 




Joulukalenterin lisäksi pääsin tekemään poikakaverilleni oman joulusukan, jatkoksi pari vuotta sitten koko perheelleni valmistamilleni sukille. Joulun ihmeeni taisi olla se, että löysin saman villakankaan ja metalliset purjerenkaat aatonaattona vain muutamassa minuutissa, vaikka olin varautunut kääntämään koko työhuoneeni ympäri.






Kirjontojen lisäksi annoin lahjakorttina siskolleni makuuhuoneen verhot, ja ne saatiin (onneksi) jo välipäivinä valmiiksi. En kyllä lahjaa antaessani tullut ajatelleeksi, että heidän huonekorkeutensa taitaa olla lähempänä kolmea metriä ja ikkunoitakin oli kaksi, joten ommeltavia metrejä kertyikin aika hurja määrä. Huoneen ilme kyllä muuttui tosi paljon ja pellavaverhoista tuli tosi näyttävät, eli verhot olivat oikein onnistunut lahja. Verhoista tuli nyt aluksi vähän pitkät, koska niistä lähtee pesussa pituutta pois, mutta eivätpä nuo näytä huonoilta pitkinäkään.



Ei pelkästään aikatauluni, vain myös suunnittelun takia annoin joululahjaksi vielä yhden ompelulahjakortin: siskoni poikaystävä saa toivomansa kauluspaidan suht samalla kaavalla kuin lankonikin viime keväänä. Tätä en olisi osannut tehdä itsekseni, joten nyt tammikuun aikana on sovittava Visan kanssa treffit kangaskauppaan ja tehtävä tarkat suunnitelmat. Peukut pystyyn, että Koon paidan kaavat ovat vielä tallessa ja löydettävissä työhuoneestani. Oppisinkohan jo ensi vuonna pitämään tavarani paremmassa järjestyksessä, nyt kun koulukin on vihdoin ohi ja arjen pitäisi ainakin teoriassa tasoittua?